V niin kuin verikosto - V for Vendetta (2005)

Lähitulevaisuuden Lontoo on tässä dystopiassa ajautunut kaaoksen ja pandemian kautta yhden miehen hallinnoimaksi ghetoksi, jossa virkakoneisto syöttää median kautta propagandaansa tukahduttaen kansalaisten itsenäiset ajatukset ja muutoksen halun pelottelulla ja uhkailulla. Kaiken takana on huomisen Hitler, diktaattori sekä manipuloija, Adam Sutler (John Hurt, Hellboy). Kaupungin talojen katoilla ja metrotunnelien alla suunnittelee suurta kostoaan ja vallankumousta naamioitunut sankari ja oikeudenpuolustaja, joka vain odottaa hetkeään iskeäkseen vallan huipulle.

Ilveilijän naamariin pukeutunut ja salaperäistä nimeä V käyttävä kapinallinen tuhoaa viidentenä marraskuuta hallituksen symboliarvoltaan tärkeän rakennuksen. Seuraavaksi mies kaappaa valtion televisiokanavan ja lupaa tuhota tasan vuoden kuluttua hallinnon suurimman symbolin parlamenttitalon kunhan kansa kokoontuu sen edustalle vapauden nimissä ja ilmauksena nykyistä totalitarismia vastaan.

V niin kuin verikosto (V for Vendetta, 2005 Yhdysvallat, Saksa) perustuu sarjakuvataiteilija Alan Mooren ja David Lloydin kulttisarjakuvaan. Tätä ennen Mooren teoksista ainakin Jack the Ripper –tarina From Hell on päätynyt kankaalle. Taiteilija itse ei ole aina suhtautunut suopeasti sarjakuviensa suurella rahalla tehtyihin filmatisointeihin. Alkuperäisteosta lukematta tämän kertainen elokuvaversio on varsin toimiva paketti.

Elokuvan on tuottanut ja käsikirjoittanut Matrix-trilogialla huipulle noussut ja sieltä alas luisunut veljespari Andy ja Larry Wachowski. Ohjaajana on toiminut ensikertalainen James McTeigue. Mies on kylläkin tätä ennen ansioitunut veljesten elokuvissa apulaisohjaajana. Elokuvan pääosassa nähdään naamiosankari V:n avustajaksi liittoutuva Natalie Portman (Leon), jolle toivoisi tämän jälkeen lisää merkittäviä pääosarooleja.

Mc Teiguen elokuvaa on syytetty liiasta alleviivaamisesta ja kieltämättä tarina etenee paikoin varsin varovaisesti ja tyytyy lavastuksessa ja taustoittamisessa jopa mauttomiin yleistyksiin ja tusinaesimerkkeihin. Näistä tylsin toisinto on pääpaholaisen, diktaattori Sutlerin esittäminen Hitler-kloonina televisiouutisissa. Tekijöiden kannanotot viittauksineen tämän päivän todellisiin tapahtumiin eivät pienen pureskelun jälkeen ole mitään räjäyttävää tai edes terävää satiiria. Silti sarjakuvafilmatisointien rintamalla kärkikastia. Elokuva rakentaa oman tulevaisuusvisionsa varsin mallikkaasti lavastuksia ja näyttelijäsuorituksia myöten.

Tässä päivässä vuonna 2006 valkovenäläiset valitsivat diktatuurin tuoman vakauden vapauden sijaa, joka ei todellakaan istu Verikoston ja hollywoodilaisen elokuvan ihanteisiin yksilönvapaudesta.