powered by FreeFind

 

Transformers (2007)

Lelujätti Hasbron yksi suurimmista menestystuotteista on Transformers. Autosta robotiksi muuttuva lelu oli 80-luvulla niin suosittu, että sen taustatueksi kyhättiin tv-sarja, joka sitten muutaman vuoden ajan lapsia ja lapsenmielisiä viihdytti. Täyspitkän elokuvan tulosta uumoiltiin ja sellainen oitis saatiinkin purkitettua. Ainut paha juttu, että kyseessä oli animaatio. Kansa janosi oikein näyttelijöin tehtyä rymistelyä, mutta sen ajan commodoreista ei ilmeisesti tarpeeksi irronnut, jotta mitään vakavampaa olisi tarjolle saatu. Vaan sitten koitti vuosi 2007 ja asialle saatiin Hollywoodin megakoneisto, jolle päiväkäskyjä antoi kukapas muukaan kuin ohjaaja Michael Bay, joka taikoo näyttäviä ja kansakunnan tunteisiin vetoavia elokuvia kuin tyhjästä. Tuottajaksi saatiin houkuteltua myös sellainen suuruus kuin Steven Spielberg ja niin Transformersien uusi tuleminen voitiin aloittaa.

Elokuvaversiossa pidättäydyttiin suht tarkkaan alkuperäisessä tv-sarjassa: Autobotsien ja decepticonsien välillä ulkoavaruudessa on käynnissä sota. Kiistaa aiheuttaa mystinen taikalaatikko nimeltä Allspark, joka takaa omistajalleen supervoimat. Erinäisten vaiheiden myötä Allspark päätyi avaruudesta maapallolle, ja sen perässä decepticonsien julma johtaja Megatron, joka kuitenkin epäonnekseen sekosi navigoinnissaan ja päätyi jäätikön uumeniin. Maapallolla elettiin tuolloin 1800-lukua, jolloin tutkimusmatkailu oli suosiossa ja niinpä muuan tutkimusmatkailija, Archibald Witwicky, teki hyytävän löydön: Massiivinen robotti, joka virui jään vankina. Täysin poissa pelistä Megatron ei kuitenkaan ollut, vaan onnistui siirtämään Archibaldin silmälaseihin kartan, joka johtaisi Allsparkin luo. Megatron myös lähetti viestin kotiplaneetalleen. Näin taistelu Allsparkista oli jälleen käynnissä. Maapallolla. Näistä tapahtumista kuluu yli sata vuotta ja kapteeni Archibald Witwickyn jälkeläinen, teinipoika Sam (Shia LaBeouf) saa haltuunsa nuo silmälasit. Hänellä ei ole käsitystäkään siitä, mitkä voimat lasien perässä ovat liikkeellä…

Juoni on turhankin monimutkainen, avaruudesta maapallolle, vuosisadasta toiseen. On suuresti avuksi, mikäli katsoja on taustoista jo valmiiksi perillä, muuten suuri osa alusta kuluu ihmetellessä, vaikkei mistään rakettitieteestä olekaan kyse. Elokuvan alussahan decepticonsien etujoukot jo hyökkäävät surutta Yhdysvaltain Qatarin tukikohdan kimppuun. Robotit ovat ylivoimaisia, sillä ne voivat halutessaan ottaa minkä tahansa aparaatin muodon. Vastarinta murskataan hetkessä ja decepticonsit kytkeytyvät armeijan tietoverkkoon etsien Allsparkia. Samaan aikaan Amerikan mantereella valmistaudutaan puolustusministeri John Kellerin (Jon Voight) johdolla suursotaan säälimätöntä robottilaumaa vastaan, tietämättä että ihmiskuntaa puolustavat Autobotsit ovat jo maapallolla. Ensimmäisenä hätiin ehtii Bumblebee, joka löytää Samin ja naamioituu hänen ensimmäiseksi autokseen, eikä hetkeäkään liian aikaisin. Samia viedään tästä eteenpäin kuin litran mittaa ja samoin käy katsojalle, joka takuuvarmasti nauliintuu tuoliinsa huikeiden erikoistehosteiden tulvassa.

Pitkää Transformersia (2007 Yhdysvallat) tuijottaessa on, varsinkin alkukohtauksen jälkeen, kosolti aikaa miettiä mikä touhussa oikein klikkaa, vaikka tehosteissa riittää potkua. Tönkkö juonihan perustuu alkuperäiseen ideaan, joten täysin sitäkään ei käy syyttäminen. Lopulta sen sitten keksin kun seurasin ketkä elokuvan umpisurkeille vitseille tai muille mukamas hauskoille kevennyksille oikein nauroivat: lapset. Kyseessä ei siis missään nimessä ole (täysin) aikuisille suunnattu vakavamielinen elokuva, vaan puhdas nykypäivän lasten herkkupala. Tämä mielessä Transformersin seuraaminen sujuu ja touhusta voi nauttia.

Palataanpa hetkeksi tehosteisiin: Hulppealla 150 miljoonan taalan budjetilla on koostettu erittäin vakuuttavaa jälkeä. Valtataistelua käyvät robotit on herätetty henkiin siinä mittakaavassa, että pelkäsin niiden tupsahtavan jossain vaiheessa syliini. Tähtien Sodan kolme ensimmäistä elokuvaa pois lukien en ole koskaan häkeltynyt erikoistehosteista yhtä paljon kuin nyt. Michael Bay on virittänyt sellaisen tuomiopäivän taistelun, että oksat pois. Tämä kaikki tehdään toki näyttelijöiden ja dialogin kustannuksella: Yksikään pääosien esittäjistä ei herätä muuta kuin närästystä. Mukana ovat kaikki ”pakolliset henkilöt” ja pari ylimääräistäkin nostattamassa verenpainetta. Jos nyt yksi ärsyttävä hahmo pitää nimetä niin olkoon se salaisen agenttijärjestön nokkamies, agentti Simmons, josta näyttelijä John Turturro vain yksin voi niin painajaismaisen tehdä. Michael Bayn osaaminen on aina painottunut ihan muuhun kuin henkilöohjaukseen, joten annettakoot tämä jo senkin vuoksi anteeksi. Olen myös ällistynyt, jos Transformersin tehosteilla ei voiteta Oscaria.

teksti: © 2007 Lasse Lepola

ohjaaja: Michael Bay
näyttelijät: Shia LaBeouf, Megan Fox, Josh Duhamel, Jon Voight, Anthony Anderson
genre: seikkailu, sci-fi, toiminta, perhe-elokuva
net: http://akas.imdb.com
kuvat: © 2007 DreamWorks SKG, Paramount Pictures, Hasbro, Di Bonaventura Pictures, SprocketHeads ja THINKFilm .

© 1999-2007 Hosting: Futuron Internet | Sivuilla vieraillut elokuvan ystäviä Kävijälaskuri

MAINOS: