Dracula,
Paholaisen lähettiläs - Taste the Blood of Dracula (1969)
Arvovaltainen mieskolmikko on kyllästynyt tylsään ja tavalliseen
eloonsa, joka koostuu pääasiassa ryyppäämisestä ja ilotaloissa juoksemisesta.
Kuin kohtalon oikusta he tutustuvat lordi Courtleyhin, mustan magian
harrastajaan, joka lupaa heille piristystä. Lordin avulla he hankkivat
kreivi Draculan viitan, amuletin sekä putkilollisen tämän verta
ja päättävät herättää kreivin henkiin. Viime hetkillä kolmikko perääntyy
suunnitelmasta, mutta lordi on jo suorittanut Draculan manauksen
- tuhoisin seurauksin.
Hammerin ideat alkoivat Dracula -elokuvien suhteen olla jo melko
vähissä, mutta koska ne keräsivät edelleen kiitettävästi yleisöä,
päätti yhtiö puristaa aiheesta viimeisetkin mehut irti. Tämä on
jatkoa edelliselle, Dracula on noussut haudastaan, elokuvalle ja
varsin onnistunut lopputulos onkin. Freddie Francis luovutti ohjaajanpallinsa
Peter Sasdylle, joka tekee sarjan ainoassa teoksessaan hyvää jälkeä.
Tosin tällä kertaa ohjaajan apuna on jokseenkin järkevä käsikirjoitus,
ja se on omiaan nostamaan Draculan, Paholaisen lähettilään
(Taste the Blood of Dracula, 1969 Iso-Britania) aivan sarjan parhaan
elokuvan, edellisosan, tuntumaan.
Aineksia olisi toki ollut parempaankin, sillä tällä kertaa Christopher
Lee jää miltei täysin taka-alalle. Hän näkyy elokuvassa korkeintaan
kymmenisen minuuttia, mikä on aivan liian vähän, kun päätähdestä
on kyse. Leen osuutta lisäämällä olisi neljäs tähti ollut lähellä,
sillä muista näyttelijöistä ei luonnollisesti ole häntä haastamaan.
Dracula, Paholaisen lähettiläs on sarjan viimeinen hyvä lenkki,
tästä eteenpäin taso laski aivan pohjalle asti.
teksti: © 2002 Kari Glödstaf

|
Christopher
Lee Draculana
|
|
|
|
|
|
|
Dracula - Paholaisen lähettiläs
|
|
|
|
|
|
|
|