DVD
Frankensteinin
poika - Son of Frankenstein (1939)

Universalin kolmas Frankenstein-elokuva ja viimeinen, jossa Boris
Karloff esitti hirviötä, valmistui 1939. Karloffin mukanaolosta
huolimatta kaksi edellisten elokuvien keskeistä tekijää
olivat poissa: Henry Frankensteinia näytellyt Colin Clive oli
kuollut pitkäaikaisen alkoholismin edesauttamaan keuhkotautiin,
eikä ohjaajana toiminut James Whale tuntenut enää
kiinnostusta jo loppuun kaluttua aihetta kohtaan. Heidän poissaolonsa
ei kuitenkaan Universalin uutta tuotannonjohtoa haitannut, sillä
se tiesi aiheen vielä kiinnostavan maksavaa yleisöä.
Karloffin valinta oli itsestäänselvyys, mutta muut näyttelijät
tuottivat hieman päänvaivaa. Koska Claude Rains sekä
Peter Lorre kieltäytyivät paronin osasta, annettiin se
Sherlock Holmesina kunnostautuneelle Basil Rathbonelle. Lionel Atwill
kiinnitettiin poliisipäällikön rooliin ja hirviön
roolista ensimmäisessä elokuvassa kieltäytynyt Bela
Lugosi (Dracula) sai esittää Frankensteinin omituista
laboratorioapulaista Ygoria. Ohjaajaksi pestattiin jo mykän
kauden aikana elokuvia tehtaillut Rowland V. Lee.
Heinrich (Henry) Frankenstein on kuollut, mutta kyläläisten
keskuudessa elää edelleen sitkeä uskomus, että
hänen luomuksensa on yhä elossa. Kun tiedemiehen poika
Wolf (Rathbone) saapuu perheineen tekemään selkoa isänsä
jättämästä perinnöstä, lupaa hän
vihaisille kyläläisille olevansa aivan eri maata kuin
edesmennyt isänsä ja jättävänsä tämän
tekemiset omaan arvoonsa. Lupaus unohtuu kuitenkin pian, kun paroni
löytää isänsä laboratoriosta Ygorin, joka
johdattaa hänet hirviön luokse.
Frankensteinin poika (Son of Frankenstein, 1939 Yhdysvallat)
on täyskäännös sarjan edellisille elokuville.
Aiemmissa elokuvissa keskeisessä osassa ollut hirviö jää
tällä kertaa tyystin sivustakatsojaksi tarinan keskittyessä
paroniin. Vaikka Rathbone onnistuukin roolissaan kelvollisesti,
ei se poista tosiasiaa, että Universalin Frankenstein-elokuvien
kiinnostavin hahmo on hirviö, varsinkin Karloffin ollessa roolissa.
Myös Ygor saa yllättävän paljon esilläoloaikaa
ja Lugosi onkin roolissaan elokuvan parhaimmistoa.
Elokuva eroaa edeltäjistään myös ulkoasunsa
suhteen. Tyylitellyt goottilaislavasteet ovat vaihtuneet pikemminkin
saksalaisista mykkäelokuvista tuttuun ekspressionistisempaan
suuntaan. Uudistus on onnistunut yllättävän kivuttomasti,
vaikka aivan tyylisuunnan parhaimmiston joukossa ei liikutakaan.
Kokonaisuutena Frankensteinin poika on pätevää keskitasoa.
Sen tuttuakin tutumpi tarina onnistuu vielä viihdyttämään
hetkittäisistä tyhjäkäynneistä huolimatta.
Keskeiset näyttelijäsuoritukset ovat päteviä
ja toteutuskin on onnistunut. Tähän olisi ollut hyvä
päättää Frankensteinin tarina, mutta valitettavasti
Universal oli toista mieltä.
Elokuva on julkaistu osana Frankenstein Legacy Collectionia, joka
sisältää viisi Universalin Frankenstein-klassikkoa.
Kuva on hyvälaatuinen ja terävä eikä printissä
esiintyvä lievä roskaisuus haittaa missään vaiheessa.
Monoraitoja on kaksi, englanti sekä venäjä ja niistä
on poistettu pahimmat kohinat. Tekstityksiä löytyy suomeksi,
ruotsiksi, tanskaksi, norjaksi sekä englanniksi ja valikot
on saatavana kaikilla näillä kielillä. Lisämateriaalia
ei valitettavasti tämän elokuvan kohdalta löydy.
teksti: © 2005 Kari Glödstaf

|