Rites of Blood (2004)

Yksi tämän vuoden kotimaisista ensi-iltaelokuvista oli eroottinen vampyyrielokuva Rites of Blood (2004 Suomi). Lehtien sivuilla elokuvasta oli hyvä jos maininta eikä elokuva ole edes saanut Suomen elokuvasäätiön tukea. Kyseessä on indieryhmä Blood Ceremonyn toinen pitkäelokuva, joka jatkaa samojen hautakumpujen tonkimista mitä ryhmän aikaisempi kauhuelokuva Desire of the Innocent Blood (2002). Minimaalisella "budjetilla" 3 000 euroa valmistettu amatöörituotanto on vaatinut roppakaupalla talkoohenkeä ja intohimoa elokuvan tekoon. Mistään kotikameralla kuvatusta koulutyöstä ei ole todellakaan kyse. Mukana elokuvan teossa on ollut ohjaaja Sami Haaviston lisäksi reilusti yli sata henkeä. Vaikka eroottinen vampyyrielokuva on marginaalielokuva oli Rites of Bloodin ensi-ilta-avaus kovempi mitä Uuno Turhapuron tuoreimmalla elokuvalla Uuno Turhapuro - This Is My Life. Lokakuun lopulla Rites of Blood ilmestyi DVD:llä.

Desire of the Innocent Blood tulee väistämättä mieleen Blood Ceremonyn uusimmasta elokuvasta. Rites of Blood kertoo 1700-luvun noitavainoista Romaniassa. Maalaistyttö Marie (Mari Koivula) on liittynyt uskonnolliseen ryhmään tavoitellakseen ikuista elämää. Kiihkomielinen kardinaali (Mika Vattulainen, Desire of the Innocent Blood) yrittää estää saatanalliset rituaalit. Marie haudataan elävältä, mutta hänen sielunsa jatkaa ikuista kulkuaan aina tämän päivän Helsinkiin. 2000-luvun Helsingissä Marie ihastuu vilpittömään Antoniin (Juha Särestöniemi), mutta ikuisen elämän hintana on rakkaudettomuus.

Elokuvan käsikirjoituksen ovat väsänneet Jari Mustonen ja Sami Haavisto. Myös Rites of Bloodin kohdalla ongelmat alkavat jo käsikirjoituksen tasolta heijastuen koko tuotantoon. Vampyyritarina on jaettu kahteen suureen episodiin, joista ensimmäisessä eletään 1700-luvun Romaniassa ja jälkimmäisessä seurataan Marieta 2000-luvun Helsingissä. Historialliset noitavainot olisi kannattanut kutistaa lyhyeksi prologiksi. Tuntuu kuitenkin siltä, että Haavisto taitaa juuri historiallisen osuuden selvästi nykypäivää paremmin, jolloin täysipainoinen keskittyminen Romanian noitavainoihin olisi ollut hyvä ratkaisu. Helsinki-osuus ei ole läheskään yhtä toimiva mitä huolella kuvattu ja lavastettu mm. Suomen linnassa kuvatut noitavainot.

Elokuvaryhmän esikoisen jälkeen kompastuskivi myös Rites of Bloodissa on edelleen hengetön ja laahaava kerronta. Tapahtumien esittämiseen olisi hyvin riittänyt alle tunnin pituus. Nyt ainiaaksi elämään tuomitun Marien tarinaa kuljetetaan pitkästyttävän hitaasti. Kamera seisoo usein lähes paikallaan kuvaten kaukaa tapahtumia. Passiivinen kuvaus ennen kaikkea pitkästyttää mutta myös etäännyttää katsojan elokuvan jo valmiiksi yksiulotteisista hahmoista. Tiedä sitten onko lähikuvien käyttö ollut liian iso kynnys ohjaajalle. Näyttelijöiden vaatimatonta osaamista on nyt harmittavan vaikea arvioida. Rites of Blood on jälkiäänitetty, joten epäselvä dialogi ei ole tämän suomalaisen elokuvan ongelmana.

Harvoin olen nähnyt yhtä kylmäpäistä päätöstä lähes ohittaa veriset murhat. Tällä tarkoitan sitä, ettei verisistä murhista, noitaroviosta tai elävältä hautaamisesta ole todella saatu irti enempää. Onhan se jo synti esittää verinen murhatyö vampyyrielokuvassa näin tylsästi ja persoonattomasti. Marien aloittaessa hirmutyönsä tuntuu kuin mainoskatko alkaisi. Jos tekijät ovat tehneet kohtaukset pilke silmäkulmassa meni se minulta ohitse.

Rites of Bloodin parhaat puolet rajoittuvat lavastukseen ja maskeeraukseen. Raaseporin linnassa, Suomen linnassa ja eteläsuomalaisen seurakunnan kirkossa kuvatut kohtaukset ovat hyviä tapahtumapaikkoja. Romanian vuoristot on toteutettu yksinkertaisesti mutta toimivasti.

Rites of Blood ei ole huippuluokan teos ei edes laatukauhuelokuva. Silti täytyy nostaa hattua Sami Haavistolle ja kumppaneille kahden vuoden urakasta!