[Rec] Manuela Velasco.

[Rec].

[Rec].

[Rec].

[Rec].

Espanjalainen kauhuelokuva. Kuulostaa paljon pahemmalta kuin loppujen lopuksi onkaan. Meille tavallisille suomalaisille tekijäporukan nimien luetteleminen on ajanhukkaa, sillä ainakaan itselleni, Espanjatuotantoa tähän asti karttaneelle, ne eivät sano tuon taivaallista. Joskus vain on rautaisaa ottaa kunnon riski ja valita täysin valtavirrasta poikkeava elokuva. Rec:iin päätyneet ovat taatusti tyytyväisiä. Kyseessä on ainakin moninkertaisesti palkittu kauhujännäri (mm. Sitges festareiden ”Yleisön valinta”).

Barcelonalaisen paikallis-tv:n kuvausryhmä on kaupungin paloasemalla purkittamassa materiaalia ohjelmaan nimeltä ”Nukkuessasi”. Tiimi koostuu toimittaja Angelasta (Manuela Velasco) ja hänen kuvaajastaan Pablosta. Tylsän illan pelastaa hälytystehtävä, johon lähetetään kahden palomiehen pienyksikkö. Angela ja Pablo pääsevät keikalle mukaan. Kohde on kerrostalo, jonka asukkaat ovat hälyyttäneet virkavallan hätiin asunnossaan metelöivän vanhan naisen vuoksi. Myös poliisi on rientänyt paikalle ja muut asukkaat ovat kokoontuneet ala-aulaan. Illan tapahtumat kerrataan ja häirikköä lähdetään etsimään. Kerrostalossa ei kuitenkaan kaikki ole kohdallaan, sen pelastuspartio ja tv-ryhmä saavat pian kokea. Tämän enempää ei ole syytä juonta paljastaa.

The Blair Witch Project (1999) innoitti elokuvantekijät uskottelemaan, että katsoja on päässyt käsiksi aitoon, käsittelemättömään kuvamateriaaliin. Muutamien vuosien hiljaiselon jälkeen muoti-ilmiö on jälleen nostanut päätään. Taas on kuuminta hottia ikuistaa tapahtumat yhdellä ainoalla käsivarakameralla. Näin myös Recissä, jossa illan ja yön kulku katsotaan Angelan kameramiehen linssin läpi. Autenttisuutta korostetaan erilaisilla tärähtelyillä, toimittajan satunnaisilla kuiskutteluilla kuvaajalleen ja mikrofonin häiriöäänillä. Paikoin homma pelittää, mutta onhan se niin, että jos oikeasti olet kuolemanvaarassa, niin viimeisenä mielessä pyörii tapahtumien väkinäinen tallentaminen. Mieluumin sitä vaikka heittää kamerallaan örkkiä joka käy liian tuttavalliseksi. Recin tekijät ovat tämän älynneet, mutta vasta loppumetreillä, jolloin kameraa hyödynnetään hienosti muuhunkin kuin kuvaamiseen.

[Rec] (2007, Espanja) yrittää keksiä uusia säikäyttelymuotoja, mutta toteutuksessa on silti paljon kliseitä. Missä elokuva-aapisessa muka sanotaan, että mörkö saa iskeä vasta kun kamera käännetään kohti? Kliseiden lisäksi lopputuloksessa haiskahtaa lievä hätäilyn meininki. Maltillisemmalla ideoinnilla olisi ylletty ties vaikka mihin ulottuvuuksiin. Elokuvan äänimaailma ansaitsee myös maininnan, sen verran korvia vihlova kokemus on tarjolla. Välillä on jo pakko tunkea sormet korviinsa kun jokaisesta kaiuttimesta vinkuu niin että järki lähtee. Siinähän sitten vain toivot, ettei kameramies kolhi työkaluaan aivan jatkuvalla syötöllä. Vähempikin desibelitaso olisi toki riittänyt.

Kauhuelokuvien ainut hyvä mittari on tietysti pelko itse. Ja kyllähän Rec pelotti, sitä ei käy kieltäminen. Loppumetreillä piti jo puristaa käsinojista tavallista lujemmin. Pelkokerrointa olisi varmasti ollut monin verroin enemmän jos ei jatkuvasti olisi pitänyt sadatella raivostuttavan hölmöjen asukkaiden puolesta. Osa oikein ansaitsi joutua surman suuhun! Silti olen tyytyväinen, että kävin Rec kauhuttelun katsomassa. Kaiken ei tarvitse olla hollywoodilaista tusinatavaraa. Kyllä meillä Euroopassakin osataan. Tämän sanottuani onkin ironista todeta, että Recistä on jo tekeillä jenkkiversio työnimellä Quarantine. Odotellaan siis minkälaisen inflaation tämäkin mainio säikäyttelypätkä kärsii jenkkien käsittelyssä. Ikärajaa varmasti lasketaan kun kaikki "hyvä" karsitaan pullamössö sukupolvelle sopivaksi (tämä alkuperäinen on onneksi takuuvarmaa K-18 materiaalia). Tukekaa siis eurooppalaista elokuvantekoa, ja katsastakaa Rec, mikäli kauhuelokuva mieltä lämmittää.

Teksti © 2008 Lasse Lepola