The Real McCoy (1999)

Andy McCoy (alias Antti Hulkko) tunnetaan hyvin Suomessa kuten myös maailmalla. Miehen ulkoasua ja puhetyyliä on varmaan imitoitu eniten (politiikkojen jälkeen) ja onhan Andy persoonallinen hahmo. Pekka Lehdon dokumentaarinen-musikaali tästä taiteilijasta on julkaistu juuri videolle sitä ennen sen kierrettyä Suomen ja Euroopan teattereita. Siellä saanen kehuja ja närkästystä, pääasiallinen närkästys onkin ollut mr. McCoyn persoona eikä itse elokuva.

Elokuvan kulku etenee hyppien välillä Andyn bändin, Hanoi Rocksin Lontoon keikalla palaten Suomeen ja nykyhetkeen, kunnes taas se siirtyy Intiaan, jonne Andy lähti kauniin meksikolais-vaimonsa, Angela Nicolettin kanssa selvittämään välejään. Välillä dokumentti seuraa Andyn mietiskelyjä ja ajatuksia kärpäsen näkökulmasta, jota esittää itse herra Hulkko.

Elokuvaa tehtäessä tapahtui traaginen tapaturma, jossa Andy tippui kolmannen kerroksen parvekkeelta asvalttiin ja hänet vietiin sairaalaan, jossa mies itse kertoo tapahtuneesta samalla, kun lääkärit operoivat murtuneita jalkoja. Käsikirjoittajien, Pekka Lehdon ja Beatrix A. Woodin alkuperäisiin suunnitelmiin ei kuulunut tämä tippuminen parvekkeelta ja, kun rokkisstaran leikkaus kesti, niin ohjaaja Lehto päätti ottaa filmille leikkaussalissa tapahtuneet jutut.

Andy McCoy on itse tuottanut dokumenttiin musiikin, jonka parhaimpina hetkinä on tunnusmusiikin soiminen. Elokuva Real McCoy kuvaa nuoren miehen (n. 30) ylä- ja alamäkistä menoa, jossa huumeet ja viina ovat päivittäistä. Elokuvan tyylilajit ulottuvat niin monelle alueelle, että sen luokittelu pelkäksi musikaaliksi ei ehdottomasti riitä. Huvittavaksi osuudeksi elokuvaan ollaan saatu kohtaus, jossa Andy on joutunut intialaiseen putkaan ja paikallinen poliisi tenttaa staralta henkilötietoja. Samalla poliisi ihmettelee, että miten rock-legenda voi olla noin resuinen ja likainen.

Dokumenttina The Real McCoy (1999 Suomi, Ruotsi, Iso-Britania, Intia) ei kuitenkaan yllätä, sillä henkilökohtainen kiinnostukseni tätä taiteilijaa kohtaan on aika vaisua. Elokuvan pari nerokasta oivallusta ja hyvää musiikki osuutta eivät tuo kuitenkaan hunajaa arvostelijan suuhun. 1½ tuntiseksi filmi oli juuri ja juuri alle maksimin, mutta lyhyempänä olisi varmaan jaksanut innostaa katsojaa.