Nanook - pakkasen poika - Nanook of the North (1922)

Vaikka elokuvaa oli käytetty ilmaisuvälineenä jo yli neljännesvuosisadan, kesti kauan ennen kuin ensimmäinen dokumentaarielokuva sai ensi-iltansa. Robert J. Flaherty (1884-1951) oli tutkinut innokkaasti eskimoiden elämää vuosien ajan ja hänen kuuluisin elokuvansa sijoittuukin Pohjois-Kanadaan, Hudson-lahdelle, sikäläisten eskimoiden maailmaan. Flahertyn ensimmäinen yritys kuvata eskimoita oli epäonnistunut materiaalin tuhouduttua, mutta hän ei lannistunut, sillä ohjaajan itsensä mukaan lopputulos ei ollut ollut kovinkaan kaksinen.

Nanook - pakkasen poika (Nanook of the North, 1922 USA) kertoo Inuitien samannimisestä päälliköstä ja tämän perheestä. Elämää karussa pohjolassa, missä nälkä ja kylmyys ovat alituisena riesana, seurataan vuoden ajan. Urheasti Nanook kuitenkin kamppailee niin itsensä kuin perheensäkin olemassaolon puolesta.

Flahertyn vähättelijät syyttivät ohjaajaa totuuden vääristelemisestä. Täysin vailla perää syytös ei ollut, sillä sivistys oli ulottunut pohjoiseenkin siinä määrin, että aivan Flahertyn kuvaaman kaltaista eskimomaailmaa ei enää ollut olemassakaan. Toiset väittivät myös Flahertyn lavastaneen kohtauksia, mutta tämä syytös tuntuu vain kateellisten panettelulta.

Nanookin hienous piilee Flahertyn vilpittömässä lähestymistavassa. Hyvän asiaelokuvan tavoin kaikki on toteutettu ilman ylimääräistä draamaa ja laskelmointia. Katsoja saa nähdä Nanookin tekemässä turkiskauppoja, hankkimassa ruokaa perheelleen, leikkimässä lastensa kanssa sekä vaeltamassa lohduttomilla jäätiköillä. Elokuvan vaikuttavuutta ja sen yllä leijuvaa outoa surumielisyyttä korostaa vielä se, että Nanook menehtyi kylmyyteen ja nälkään hieman Flahertyn lähdön jälkeen.

Elokuva oli maailmanlaajuinen menestys ja yhä edelleenkin se luetaan lajityyppiensä suurten valioiden joukkoon. Vuonna 2002 se valittiin kaikkien aikojen kuudenneksi parhaaksi dokumenttielokuvaksi.