Mun nimi oli ennen Tiina (2003)

Ihmiskunnan ainoa toivo voi olla tuttu porukka Apulannan biisin Jumala-musavideolta. Elokuvaryhmä pääsi tekemään videota voitettuaan käsikirjoitusideallaan yhtyeen järjestämän kilpailun. Apulannan graafinen ilme on ollut ensimmäisistä levynkansista alkaen yksinkertaista jopa rumaa, joten olikin mielenkiintoista nähdä IAT:n vakuuttavan otteen yhdistyvän tähän. Suurin ja ehkä vakuuttavin elokuva on Ihmiskunnan ainoan toivon tuore lyhytelokuva Mun nimi oli ennen Tiina (2003 Suomi). 1999 valmistunut kuusiminuuttinen Metsä ei vastaa oli ensimmäinen, jonka jälkeen on valmistunut useita ryhmälle tuttuja aiheita käsitteleviä lyhäreitä (Hyppy, Enkeli, Uudenvuoden aatto, Rannalla). Näistä Mun nimi oli ennen Tiina on neljästoista lyhytelokuva. Tiinassa nähdään jo tuttuja kasvoja ryhmän aikaisemmista elokuvista. Olga Kemppinen nähtiin pääosassa nuorten ihastumista käsitelleessä elokuvassa Rannalla. Mikko Rokka on tuttu Kaikki on hyvin -lyhäristä kuin myös Markus Lindfors ja Juha Pykäläinen. Elokuvan tuotanto kesti kymmenen kuukautta, johon kuului yli 20 kuvauspäivää eri vuodenaikoina, green screen -kuvauksia Vernissan studioilla, musiikin säveltämistä aidon orkesterin kanssa ja kuvausryhmän putoaminen jäihin.

Lyhytelokuva kertoo Olga Kemppisen esittämästä 14-vuotiaasta Tiinasta. Tiinan isä on heikkopalkkainen taksikuski ja äiti unelmoi maaseudulta kaupunkiin asumaan. Tiina on kuitenkin tyytyväinen elämäänsä ja unelmoi itse nukkensa Skotin kanssa omasta lapsesta.

Mun nimi oli ennen Tiina on tuttua Ihmiskuntaa. Se on tarina nuoresta, rakkaudesta ja sen puutteesta sekä tuttuja kuvia, musiikkia kuin vahvaa ja harkittua teknistä osaamista. Tiina on myös traagisempi mitä muut näkemäni IAT-elokuvat. Moni osanen on kohdallaan esimerkillisesti. Elokuva ei rajoitu pariin paikkaan tai hetkeen, vaan mukana on kohtauksia kesäiseltä mökiltä kuin sairaalan kolkoilta käytäviltä ja lumiselta meren jäältä. Tarinankerronta hyppii kylläkin paikoin sekavasti ajassa. Pieni budjetti ei tunnu rajoittavan ryhmän kuvauksia ja intoa, jolloin syntyy näin tyylikästä ja ammattitasoista jälkeä mitä Tiina on.

Toivoa sopii, että elokuvaryhmä innostuisi kuitenkin etsimään uusia uria sillä nykyinen ote on taiteellisuudessaan ja tarinan moniselitteisyydessään kovin etäännyttävää eikä välttämättä kosketa suurempaa yleisöä. Kaipaisin elokuvaamiseen myös rosoisuutta - enkä tarkoita tällä likaisuutta - vaan vaikkapa kohtauksen päähenkilöstä polttamassa röökiä.