powered by FreeFind

DVD

Metropolis (1927)

Fritz Langin kuuluisin mykkäelokuva, Metropolis (Metropolis, 1927 Saksa), oli aikakautensa suurin mammutti. UFA:n suuruudenhullua projektia varten rakennettiin massiiviset ja näyttävät lavasteet, elokuvaa varten kiinnitettiin lähes 40 000 avustajaa ja sen kuvauksiin käytettiin aikaa yli puolitoista vuotta. Kun elokuva lopulta oli valmis, oli kustannusarvio ylittynyt nelinkertaisesti, tuhlauksesta syytetty tuottaja Erich Pommer eronnut virastaan ja UFA konkurssin partaalla.

Metropolis on 2000-luvun suurkaupunki. Teollisuuspohatta Joh Fredersenin (Alfred Abel) johtama kaupunki on jakautunut kahteen osaan: maan alla asuvat orjuutetut työläiset, joiden tehtävänä on pitää kaupunkia ylläpitävät koneet käynnissä. Maan päällä on ylimystön valtakunta urheilukenttineen ja häikäisevän kauniine puutarhoineen. Joh Fredersenin poika Freder (Gustav Fröhlich) rakastuu työläisten hengelliseen johtajaan Mariaan (Brigitte Helm) ja liittyy työläisten joukkoon. Hänen isänsä kääntyy keksijä Rotwangin (Rudolf Klein-Rogge) puoleen käskien tätä kaappaamaan Marian ja valmistamaan hänestä robottikopion. Rotwang tekee työtä käskettyä, mutta toisin kuin Fredersen on pyytänyt, hän tekeekin robotista kansankiihottajan, jonka tehtävänä on tuhota Metropolis.

Vaikka Metropolis nykyään nauttiikin suurta kunnioitusta science fictionin edelläkävijänä, sen ilmestyessä kaikki oli toisin. Yleisö karttoi sitä, kriitikot pitivät sitä näyttävänä, mutta sisällöltään tyhjänä elokuvana ja kuuluisa kirjailija H. G. Wells sanoi elokuvan olevan typerintä, mitä hän oli koskaan nähnyt. UFA veti elokuvan teattereista välittömästi ensi-illan jälkeen ja leikkasi sen uudelleen, ilman menestystä. Tämän jälkeen elokuva koki todellisen tuhoutumisen, kun levittäjä toisensa jälkeen leikkasi siitä oman versionsa. Koska leikattua materiaalia ei tuohon aikaan säilytetty, on Metropolis esitetty valkokankaalla ainoastaan kerran sellaisena kuin ohjaaja sen halusi, ensi-illassaan tammikuussa 1927.

Elokuva on ennen kaikkea kuuluisa teknisestä toteutuksestaan. Kaupunkinäkymiä joihin Lang sai vision nähdessään ensimmäistä kertaa öisen Manhattanin silhuetin, on sittemmin varioitu monissa elokuvissa aina Blade Runneria ja Star Warsia myöten. Erikoistehosteet ovat näyttäviä ja kuvaus ensiluokkaista. Monet analyytikot ovat todenneet Langin ennustaneen työläisjoukoillaan natsien keskitysleirit, mutta vaikka yhtäläisyyksiä kieltämättä on, voidaan sitä pitää enemmänkin jälkiviisautena. Sen sijaan kauhukuvat maailmasta, jossa ihmiset nääntyvät koneidensa ääreen, ovat tänä päivänä yhä todellisempia.

Vaikka tekninen puoli onkin keskeisessä osassa, on elokuvassa tilaa myös roolihahmoille. Alfred Abel on kylmänä teollisuusjohtajana ensiluokkainen, samoin kuin Rudolf Klein-Rogge mielipuolisena keksijänä. Elokuvan tähti on ensimmäistä kertaa valkokankaalla esiintynyt Brigitte Helm kaksoisroolissaan Mariana. Helm kuvaili myöhemmin työskentelyään Langin kanssa elämänsä hirveimmäksi kokemukseksi.

Täydellinen elokuva Metropolis ei kuitenkaan ole. Sen käsikirjoituksessa on paikoittain latteuksia, jotka liittyvät useimmiten Frederiin. Heti elokuvan alussa hän muuttuu silmänräpäyksessä isänsä perinnön jatkajasta työläisten oikeuksia puolustavaksi ymmärtäjäksi ja tämä huipentuu kohtaukseen, jossa hän laskeuduttuaan työläisten pariin auttaa heti pyyteettömästi työnsä alle tuupertuvaa miestä. Asiaa ei yhtään auta se, että osan tulkinnut Gustav Fröhlich näyttelee yliteatraalisesti ja on muutenkin ydinnelikon heikoin lenkki. Vaikka moiset seikat kiusallisia ovatkin, on Metropolis muuten niin vahva ja vaikuttava elokuva, että ne on valmis antamaan anteeksi. Ja koska puolikkaita pisteitä ei jaeta, ansaitsee tämä elokuva mieluummin täydet viisi tähteä kuin neljä.

Eurekan kahden levyn Special Edition on kerrassaan loistava paketti. Kuvan laatu on erinomainen siitäkin huolimatta, että materiaalia on koottu monen eri version pohjalta. Restaurointi on tehty huolella ja samalla on korjattu edellisten julkaisuiden väärä pyörimisnopeus alkuperäistä vastaavaksi. Kadonneet kohtaukset on selitetty välitekstein. Julkaisuun on myös saatu viimeinkin mukaan Gottfried Huppertzin alkuperäissävellys, joka on valittavana joko stereoraidalla tai 5.1 miksauksella. Ääniraita on häiriötön ja monikanavamiksaus toimii hienosti.

Ekstroja on mukana kiitettävä määrä. Lisämateriaali on elokuvahistorioitsija Enno Patalas'n mielenkiintoista kommenttiraitaa lukuun ottamatta sijoitettu omalle levylleen. Mukana on kaksi erinomaista dokumenttia (The Metropolis Case, 43 min sekä The Restoration, 9 min), valokuvagallerioita, biografioita sekä tuotantotietoja.

 

teksti: © 2004 Kari Glödstaf

kuva:
ääni:
lisämateriaali:
ohjaaja: Fritz Lang
näyttelijät: Brigitte Helm, Gustav Fröhlich, Alfred Abel, Rudolf Klein-Rogge, Fritz Rasp
genre: sci-fi, draama, mykkä, musta-valko
net: http://akas.imdb.com
kuvat: © 1927 Universum Film A.G.

© 1999-2007 Hosting: Futuron Internet | Sivuilla vieraillut elokuvan ystäviä Kävijälaskuri

MAINOS: