powered by FreeFind

 

Menolippu Mombasaan (2002)

Kotimainen nuorisoelokuva, joka on suunnattu juuri ikäisilleen oli tämän vuoden osalta ehdottomasti Menolippu Mombasaan (2002 Suomi). Elokuva puhuttelee aikuistumisen kynnyksellä eläviä nuoria, joiden edessä ovat vielä kaikki ovet auki. Siinä ovat monet "viimeisen kesän" elementit ennen kuin lapsesta todella kasvaa aikuinen. Kasvaminen tapahtuu road movie -lajityypin mukaisesti matkalla Mombasaan.

Tarinan päähenkilö Pete on halunnut lapsesta asti toteuttaa haaveensa: ajaa autolla, juoda viina, harrastaa seksiä ja päästä soittamaan rokkibändin keikalle. Sairas maailma lyö kasvoilla, kun nuoresta miehestä löydetään syöpäkasvain. Elämä muuttuukin yllättäen synkäksi eikä tulevaisuus näytä enää samalta. Sairaalan naapuripedin samanikäinen Jusa puhkuu kuitenkin omanlaista elämäniloaan siinä määrin, että pojat päättävät karata sairaalasta ja lähteä Jusan ylistämälle Mombasan hiekkarannalle, vaikka sitten kuolemaan.

Menolippu Mombasaan tarina on esimerkillinen kuvaus aiheestaan. Nuorten miesten elämänhalu pursuaa kankaalta katsomoon, jonka aiheuttajana on ollut niinkin ikävä sairaus kuin syöpä. Matkaa taitetaan myöhemmin road movie -hengessä punaisella avojenkkiraudalla halki Suomen, mutta myös pummilla junassa ja apostolinkyydillä. Suurimman osan aikaa elokuva on valoisa ja iloinen, eikä sairaudet tunnu välistä hidastavan vauhtia tippaakaan. Sairauden, Peten ja Jusan välisen veriveljeyden ja aikuiseksi kasvamisen lisäksi tarinassa on myös koko elokuvataiteen peruspilari rakkaus. Peten rakastama Kata hyppää matkaan ollen omalta osaltaan vaikuttamassa matkan kulkuun.

Tarina on kerrottu useaan kertaan aikaisemmin, mutta se ei tee pelkästään elokuvasta keskivertoa huonompaa. Kieltää en voi, etten olisi kaivannut tarinaan hieman värikkäämpää menoa. Keskivertoisen huonoa tai jopa kehnompaa elokuvasta tekevät sen hahmot ja näyttelijät sitä myöten. Antti Tarvaisen esittämä Pete päähenkilönä jää loppujen lopuksi yhtä kalpeaksi mitä sairastamansa sairaus voi aiheuttaa. Pete hahmona olisi vaatinut syvyyttä ja mielenkiintoa lisääviä piirteitä, nyt päähenkilö jää auttamattomasti "naapurin pojaksi" ja Joonas Saartamon esittämän Jusan varjoon. Saartamon esittämän Jusan kohdalla homma toimii, vaikka viimeistä silausta jäin kaipaamaan. Kaksikon työskentely taas vaikuttaa koko elokuvaan, erityisesti veriveljeyteen, tehden elokuvasta haalean harmaan keskinvertoisuuden.

Ohjaaja Hannu Tuomaisen elokuva tunnusbiiseineen saa sentään hyvälle tuulelle, ja juuri fiilistelyelokuvana Mombasaan onkin ehkä parhaimmillaan. Lopputulos ei kuitenkaan yllä korkealle ja Taiskan Mombasaan takaa paljastuvat kuitenkin elokuvan todelliset heikkoudet.

teksti: © 2002 Raimo Miettinen

ohjaaja: Hannu Tuomainen
näyttelijät: Antti Tarvainen, Joonas Saartamo, Johanna Rönnlöf, Anu Hämäläinen
genre: draama, road movie, nuoriso, syöpä
net: http://www.imdb.com
kuvat: © 2002 Cinemaker Oy.

© 1999-2007 Hosting: Futuron Internet | Sivuilla vieraillut elokuvan ystäviä Kävijälaskuri

MAINOS: