Arabian
Lawrence - Lawrence of Arabia)
David Lean, toisen maailmansodan jälkeisen Englannin kuuluisin
ohjaaja teki uransa aikana kahdeksantoista elokuvaa. Leanin filmografiasta
löytyy monen lajityypin edustajia, mutta parhaiten mies muistetaan
eeppisistä suurelokuvistaan. Leanin kuuluisin elokuva, Arabian
Lawrence valmistui 1962. Se palkittiin seitsemällä Oscarilla,
joista jokaisen voi sanoa tulleen täysin ansaitusti.
Elokuva kertoo Thomas Edward Lawrencesta, sotilaskuriin sopeutumattomasta
brittiupseerista, joka osastolleen hyödyttömänä
päätetään siirtää Kairosta Arabian
niemimaalle, jossa Englanti sotii arabiliittolaistensa kanssa Turkkia
vastaan. Siirto on Lawrencelle mieluinen, sillä viimein hän
saa mahdollisuuden osoittaa kykynsä sotilaana. Lawrencen johdolla
arabiarmeija valloittaa turkkilaisilta Akaban kaupungin saaden näin
ensimmäisen merkittävän voittonsa. Menestyksestä
huumaantunut Lawrence päättää jäädä
arabien pariin johdattaakseen heidät uusiin, merkittäviin
voittoihin.
Arabian Lawrence (Lawrence of Arabia, 1962 Englanti) on
näyttävä elokuva, joka ei sorru amerikkalaisille
virkaveljilleen tyypilliseen ulkokultaisuuksilla pröystäilyyn,
vaan tunkeutuu pintaa syvemmälle. Elokuva perustuu Lawrencen
omiin kirjoituksiin, joista käsikirjoituksen muokkasi Oscar-ehdokkuuden
saanut Robert Bolt. Tarina kantaa jouhevasti koko neljän tunnin
kestonsa ajan antaen massiivisten sotakohtausten keskellä tilaa
myös roolihahmoille, jotka kasvavat ja kehittyvät elokuvan
aikana realistisesti ja uskottavasti. Lean pitää laajan
tarinan taiturimaisesti koossa eikä anna elokuvan tason pudota
missään vaiheessa. Arabian Lawrence kuuluu lajityyppinsä
valioihin ja tarjoaa katsojalleen lukemattomia nautinnollisia katselukertoja.
Tositapahtumiin pohjautuvan elokuvan keskipisteenä on luonnollisesti
Peter O'Toolen hienosti tulkitsema Lawrence, jonka tarinan elokuva
kertoo sotilasuran loppuun saakka sivuten myös hänen kuolemaansa.
Se on kasvukertomus, jossa tavallisesta brittiupseerista kasvaa
sodan edetessä suuri sotapäällikkö ja taitava
strategi. Elokuva ei kuitenkaan tyydy pelkän legendan vaalimiseen,
vaan paljastaa myös kolikon toisen puolen näyttämällä
mitä tapahtuu, kun henkilö kasvaa itseään suurempiin
mittoihin.
Arabian Lawrence on visuaalisesti häikäisevä elokuva.
Kuvaaja Freddie Young maalailee kamerallaan silmiä hivelevän
tyylikkäitä aavikkokuvia. Vastaavasti hän tallentaa
myös pieniä yksityiskohtia ja kohtauksia taidokkaasti
ja lataa koko komeuden täyteen visuaalista voimaa. Erinomaisena
tukena Youngille ovat lavastuksesta huolehtinut John Box sekä
säveltäjä Maurice Jarre, jotka kaikki saivat työstään
Oscar-palkinnon. Voi vai kuvitella millaisen vaikutuksen elokuva
tekisi suurelta kankaalta katsottuna.
Elokuva on täynnä laadukkaita näyttelijäsuorituksia.
O'Toolen lisäksi esillä ovat niin Omar Sharif, Anthony
Quinn kuin Alec Guinnesskin, joista jokainen tulkitsee roolinsa
vahvasti ja uskottavasti. Sharif oli O'Toolen lailla ehdokkaana
Oscar-palkintoon, mutta pysti meni molemmilta sivu suun. Sivuhuomautuksena
mainittakoon, ettei elokuvan keskeisissä rooleissa esiinny
ainoatakaan naisnäyttelijää.
Arabian Lawrence on vahvasti toteutettu elokuva, joka palkittiin
vielä parhaasta ohjauksesta sekä ilmestymisvuotensa parhaana
elokuvana. Siinä ei ole mitään turhaa tai puolivillaisesti
toteutettua. Arabian Lawrence on suuri klassikko, joka kuuluu olennaisena
osana jokaisen eeppisistä suurelokuvista pitävän
kokoelmiin.
teksti: ©
2005 Kari Glödstaf

|