powered by FreeFind

DVD

Viimeinen mohikaani - The Last of the Mohicans (1992)

Eletään vuotta 1757. Englantilaiset ja ranskalaiset käyvät veristä taisteluaan uuden mantereen hallinnasta jo kolmatta vuotta. Sota on imaissut syövereihinsä kaikki lähiseutujen asukkaat ja sattumalta myös kolme viimeistä lähialueiden mohikaaniheimon edustajaa tempaistaan tapahtumiin mukaan.

James Fenimore Cooperin maailmankuulua romaania on päivitetty valkokankaalle useaan otteeseen aina mykän elokuvan aikakaudelta lähtien. Aiheen viimeisin versio on Michael Mannin (Heat - ajojahti) ohjaama vuodelta 1992. Itselleni Mann ei edusta minkäänlaista taetta laadusta, mutta täytyy myöntää, että tässä elokuvassa hän on onnistunut erinomaisesti. Viimeinen mohikaani (The Last of the Mohicans, 1992 USA) on toteutettu taidolla ja tyylillä, ja se lukeutuukin seikkailuelokuvien suurten klassikoiden joukkoon.

Elokuva on täynnä energiaa ja tarina etenee vauhdikkaasti. Toimintaa on mukana yllin kyllin eikä suvantovaiheita ole. Romantiikkaa, draamaa sekä verisiä ja väkivaltaisia taistelukohtauksia on niputettu yhteen siinä määrin, että elokuvasta voisi helposti tulla rönsyilevä ja epätasainen. Näin ei kuitenkaan käy, vaan tiiviin toteutuksen ansiosta elokuva pitää riman korkealla loppuun saakka. Visuaalisesti elokuva on erittäin tyylitelty ja vaikuttava luonnon saadessa oman osansa tarinasta.

Roolihahmoissa ei ole moittimista. Tällaisissa elokuvissa naiset jäävät usein statisteiksi, mutta tässä tapauksessa he ovat aivan yhtä keskeisissä osissa kuin muutkin. Madeleine Stowe (Kaksitoista apinaa) Haukansilmän rakastettuna sekä Jodhi May Uncasin sydämen valittuna suoriutuvat rooleistaan hienosti.

Martin Scorsesen Gangs of New Yorkissa loistanut Daniel Day-Lewis on näyttelijä, jonka työskentelyä on aina ilo seurata. Hän valmistautui rooliin huolella eläen roolihahmonsa kaltaista elämää muutaman kuukauden ajan ja Day-Lewisin tulkinta Haukansilmästä onkin aiheen ikimuistoisin. Wes Studi (Geronimo) tekee vihan riivaamana Maguana uransa parhaan roolisuorituksen.

Viimeinen mohikaani on mahtava elokuva, joka ei kuitenkaan ole saanut osakseen ansaitsemaansa kunniaa. Se on ehyempi kuin Mel Gibsonin kehuttu Braveheart, energisempi ja vähemmän paatoksellinen kuin Kevin Costnerin Tanssii susien kanssa sekä kaikin puolin onnistuneempi kuin viihdyttävä, mutta melko mitäänsanomaton Robin Hood - Varkaiden ruhtinas. Todellinen elokuvaklassikko.

Warnerin R2-julkaisu on kuvanlaadultaan hyvä. Värit toistuvat selkeästi eikä kuvassa lievää taustakohinaa lukuun ottamatta ole heikkouksia. Kuvasuhde on anamorfinen 2.35:1.

Dolby Digital 5.1 -ääniraitoja löytyy levyltä kaksi, englanniksi sekä saksaksi. Kaikki kanavat ovat käytössä, pienenä miinuksena basson vähyys taistelukohtauksissa. Soundtrack on yksi parhaitta joita olen kuullut.

Tekstityksiä on kahdeksan (suomi, englanti, ruotsi, tanska, norja, islanti, saksa, italia) sekä saksa huonokuuloisille. Ekstroina ainoastaan traileri sekä mahdollisuus katsoa elokuva pelkästään musiikkiraidan säestämänä.

 

teksti: © 2004 Kari Glödstaf (x)

kuva:
ääni:
lisämateriaali:
ohjaaja: Michael Mann
näyttelijät: Daniel Day-Lewis, Madeleine Stowe, Wes Studi, Russell Means
genre: draama, historiallinen, sota, romantiikka, western
net: http://akas.imdb.com
kuvat: © 1992 Morgan Creek Productions.

© 1999-2007 Hosting: Futuron Internet | Sivuilla vieraillut elokuvan ystäviä Kävijälaskuri

MAINOS: