powered by FreeFind

 

Kuusi päivää, kuusi yötä - Á La Folie (1994)

Kuusi päivää, kuusi yötä (Á La Folie, 1994 Ranska) on yhdistelmä psykologista-trilleriä, sensuelleja naisia ja ranskalaista miljöötä. Lähtöasetelmana on tilanne, jossa Alice (Anne Parillaud) on muuttamassa poikaystävänsä kanssa yhteen asumaan Pariisin keskustaan. Paikalle saapuu surkeana tämän sisko Elsa (Béatrica Dalle), joka on lähtenyt miehensä ja lapsiensa luota pois, pakoon. Alice ja poikaystävä (Patrick Aurignac) eivät oikein innostu hiukan sekastava siskosta, josta ei tätä aikaisemmin ole kuulunut 2 vuoteen. Elsa jää asumaan Pariisiin Alicen huoneistoon, jossa sitten alkavat paljastua Elsan taustat, kuten myös Alicen hämärät taustat.

Kuusi päivää, kuusi yötä saapui vasta nyt, 6 vuoden jälkeen videolle. Sillä on varmaan ollut omat odottajansa maailmalla. Elokuva on aika tyypillinen ranskisfilmi, eroottinen elokuva. Se ei keskity henkilöihinsä kovinkaan paljoa, joten niistä muodostuu jotenkin ohuita kappaleita. Vaikka juoni pyöriikin siskojen suhteissa, jäävät motiivit ja syyt pieniksi suhteessa seuraamuksille.

Ohjaaja Diane Kurys on osannut luoda kuitenkin filmille hienon tunnelman, hiukan piinaavan. Lisäksi asioita jätetään osittain avoimeksi, joka sinällään on hyvä, mutta osat asioista käsitellään ja perustellaan lopussa ehkä liiankin syvällisesti. Aivan kuin katsojaa aliarvioitaisiin. Elokuva kaatuu lopussa ikävästi ja muuttuu puuromaiseksi. Silti yllättävän paljon pelastuu juuri alun viehkeillä asetelmilla, joita kurotaan kolmikon ympärille. Elokuva onnistuu myös välttämään hyvin "kolmio-draaman", vaikka se vihjaileekin sille. Erittäin pahasti olisi voinut käydä jos se olisi ruvennut rakentamaan juttuaan näiden kolmen henkilön ympärille.

teksti: © 2000 Raimo Miettinen

ohjaaja: Diane Kurys
näyttelijät: Anne Parillaud, Béatrice Dalle, Patrick Aurignac
genre: draama, erotiikka
net: http://www.imdb.com
kuvat: © 1994 Cofimage 5, France 3 Cinéma, Le Studio Canal+, New Light Films, Procirep, Sofiarp 2 ja Sofinergie 3.

© 1999-2007 Hosting: Futuron Internet | Sivuilla vieraillut elokuvan ystäviä Kävijälaskuri

MAINOS: