Ajomies - Körkarlen (1921)

Ruotsalaisen elokuvan suuruudenaika sijoittuu 1920-luvun molemmin puolin, jolloin sekä Victor Sjöström (1879-1960) että Mauritz Stiller (1883-1929) vaikuttivat kotimaansa elokuvateollisuudessa. Molempien lähdettyä Hollywoodiin koki maan elokuvateollisuus iskun, josta se ei toipunut. On sanottu, ettei elokuvan historiassa minkään maan mahti ole kadonnut yhtä nopeasti ja täydellisesti kuin Ruotsin tapauksessa.

Ruotsalaisen elokuvan pääteos, Sjöströmin Ajomies (Körkarlen aka The Phantom Chariot, The Phantom Carriage, The Stroke of Midnight, Thy Soul Shall Bear Witness, 1921 Ruotsi), sai ensi-iltansa 1. tammikuuta 1921. Se perustuu Selma Lagerlöfin romaaniin, josta Sjöström laati viikossa käsikirjoituksen lisäten siihen kaikuja omasta elämästään aina lapsuudesta lähtien. Sittemmin tarina on filmattu kahdesti uudelleen (1939, 1958), mutta kumpikaan näistä ei ole saanut osakseen yhtä paljon ihailua ja arvostusta kuin Sjöströmin elokuva.

Uudenvuodenaatto. Pelastusarmeijan nuori hoitajatar, sisar Edith, on kuolemaisillaan. Ennen poislähtöään hän vaatii saada tavata David Holmin vielä kerran. David Holm on juoppo. Hän on ystäviensä kanssa viettämässä iltaa kirkkomaalla, kun hän kertoo tovereilleen legendan kuolemasta. Sen mukaan henkilö, joka kuolee uudenvuodenyönä kello kaksitoista, joutuu ajamaan seuraavan vuoden kuoleman vaunuja ja kerätä siihen kuolevien sieluja. Hän kertoo myös tarinan ystävästään Georgesta, joka kuoli edellisenä uudenvuodenaattona. Kavereiden kesken tulee kärhämää, jonka seurauksena David kuolee. Paikalle saapuu ajomies, jonka David tunnistaa Georgeksi. Mutta ennen kuin David on valmis lähtemään, käy hän kuolleen ystävänsä kanssa elämäntaipaleensa lävitse.

Sjöströmin itsensä esittämä David Holm on äärimmäisen mielenkiintoinen henkilö siitäkin huolimatta, että hän on täynnä vihaa ja katkeruutta. Hän ei välitä kenestäkään muusta kuin itsestään ja ihmiset, jotka haluavat elämänsä pelastuvan, saavat hänen halveksuntansa. David ryyppää, kiusaa lapsiaan ja pahoinpitelee vaimoaan. Tällaista henkilöä olisi helppo inhota ja halveksia, mutta Sjöström näyttää miehen toisenkin puolen. Ymmärrettyään, mitä on elämällään muille tehnyt, hän murtuu ja inho, jota katsoja on häntä kohtaan kokenut, muuttuu helposti sääliksi ja anteeksiannoksi. Tämä kuitenkin siten, ettei elokuva muutu ylisentimentaaliseksi ja vesitä näin hienoa lopputulosta.

Ajomies on usein listattu yhdeksi tärkeimmistä mykän kauden teoksista, eikä ihme. Se uudisti elokuvaa niin kuvallisen ilmaisun kuin kerronnankin osalta. Elokuvassa on alusta lähtien aavemaista tunnelmaa. Kaikessa karuudessaan kiehtovan lavastuksen lisäksi sen painajaismainen maailma syntyy taidokkaasta kuvauksesta, josta huolehti Julius Jaenzon. Lukuisat päällekkäiskuvat ovat edelleenkin kiehtovia. Sjöström on tavoittanut Lagerlöfin tekstin hengen vakuuttavasti. Käsikirjoitus kuljettaa tarinaa sopivalla vauhdilla eteenpäin. Vaikka elokuvassa onkin useita takautumia ja takautuman takautumia, ei sitä ole vaikea seurata, vaan eri ajanjaksot nivoutuvat yhteen saumattomasti.

Näyttelijät tekevät mestarillista työtä aina vähäisintä sivuosanesittäjää myöten. Elokuvan jokainen hahmo on hyvin realistinen, aivan kuin kyseessä olisi elokuva oikeista ihmiskohtaloista. Yliteatraalisista tulkinnoista ei ole tietoakaan.

Ajomies oli valtaisa kansainvälinen menestys, joka nosti Sjöströmin suurten ohjaajien joukkoon. Chaplin luonnehti elokuvaa kaikkien aikojen parhaimmaksi ja yhä edelleen se kerää ihastusta ympäri maailmaa. Ajomies lukeutuu myös Ingmar Bergmanin suosikkielokuviin, jonka Mansikkapaikka (Smultronstället, 1957) on kunnianosoitus niin Sjöströmille kuin tämän elokuvallekin.