Joutilaat (2001)

Joutilaat (a.k.a. The Idle Ones, 2001 Suomi) on Susanne Helgen ja Virpi Suutarin hienosti menestynyt dokumenttielokuva työttömistä nuorista miehistä. Elokuva palkittiin Pohjoismaiden parhaana dokumenttina viime vuonna Nordisk Panoramassa. Joutilaat piti yllä viime vuoden kotimaisen dokumentin mainetta maailmalla, mutta myös Suomessa. Dokumenttielokuvan kiinnostus on kasvanut Suomessa lähivuosina, josta hyvänä esimerkkinä on Pekka Lehdon The Real McCoy, joka keräsi aavistuksen alle 50 000 katsojaa. Joutilaat on tuttua suomalaista kuvausta karusta maastamme, jossa rehellisyys on kunniassa ja itseä ei kehuta, ei edes työpaikkahaastattelussa.

Joutilaat kuvaa kolmen työttömän amispohjan omaavan nuoren miehen elämää Kainuun korvessa. Pienellä Ämmässaarella ei ole tarjota nuorille miehille työpaikkoja, joten he kuluttavat aikaa Corolloillaan pitkin korpisaloja kumia polttaen, kiljua valmistaen, pilkkien ja vieraillen työvoimatoimistossa kyselemässä uusista mahdollisuuksista. Lötkö, Bodi ja Hapa asuvat jo poissa kotoa, mutta siteet perheeseen eivät ole katkenneet, vaan esimerkiksi Hapan äiti käy poikansa kodissa vaihtamassa verhoja ahkerasti. Bodin elämässä koetaan isyys ja Lötkö välttelee armeijan harmaita.

Dokumentin päähenkilöiden elämät koskettavat ajankohtaisuudella itseäni todella hyvin, joten elokuva tuli katsottua varmasti eri valossa mitä vanhemmat kriitikot (Ylänen, Maskula tai Kangassalo). Asenteeni ei ollut "sellaista se elämä oli aikuisuuden ensiaskeleilla", vaan "tällaista tämä elämä on nyt aikuisuuden ensiaskeleilla". Kolmikon elämät koskettivat todella ja samaistuminen tapahtui välittömästi alun metsästysretkestä alkaen. Elämä Kainuun perukoilla ei ole sen kummempaa mitä Varsinais-Suomessa.

Helgen ja Suutarin dokumentti kiersi Suomen teattereita suurella neljän kopion määrällä, joka on todella poikkeuksellista kotimaiselta dokumentilta. Teatteri-, video- ja televisiolevityksen jälkeen Joutilaat on toivottavasti nähty vielä useammassa kodissa.

Joutilaat koskettaa nuorten katsojien lisäksi myös työttömiä ja monia muita, koska nousukauden allakin elämä Suomen selkosilla ei ole paljoa paremmaksi muuttunut lamakauden jälkeen. Lahjakas Lötkö ei saa töitä osittain oman saamattomuutensa, mutta myös työpaikkojen puutteen takia. Ohjaajakaksikko kuvaa Lötkön matkan työhaastatteluun Helsinkiin ironisesti. Helsinki esiintyy Corollan lasien takaa kiiltävänä metropolina korkeine toimistotaloineen, täydellisenä vastakohtana Ämmässaaren Sokokselle ja kirjastolle.

Tarina ei kuitenkaan ole koko ajan hauska. Taustalla on tieto saamattomuudesta, turhautumisesta, parisuhderikoista ja ahdistuneisuudesta. Elämä on hauskanpitoa surullisilla asioilla, mutta myös itkua ilossa.

Joutilaat on itselleni ehdottomasti paras dokumenttielokuva viime vuodelta. Alun huonosta äänityksestä selvitään ylitse, kun elokuva saa vauhtia. Kamera kulkee hienosti, vaikka ajatuksesta, että kuvausryhmä oli kaikkialla minne miehet menivät, ei pystytäkään ohittamaan. Kokonaisuutena dokumentti on katsomisen arvoinen ja lupaan katsoa sen uudelleen, kun se esitetään televisiosta.