Johnny
English (2003)
Rowan Atkinson, tuo legendaarinen brittikoomikko, nousi parrasvaloihin
sellaisilla klassikoilla kuin Not the Nine o´clock News, Musta Kyy
ja Mr. Bean ja niistä hänet parhaiten muistetaankin. Sittemmin brittiherra
on näytellyt myös rapakon toisella puolella, mutta ihan napakymppeihin
hän ei siellä ole osunut. Uusimpana yrityksenä naurattaa yleisöä
on Johnny English (2003 Iso-Britania) niminen agenttiparodia,
joka naurattaa hetkittäin, mutta ei jaksa oikein innostaa. Austin
Powers -hupailut ovat puristaneet hetkeksi kaiken mahdollisen mehun
irti näistä agenttiparodioista, siksipä Johnny English vaikuttaa
hieman väsähtäneeltä.
Johnny English (Rowan Atkinson) on Englannin salaisen palvelun
leivissä. Ei kylläkään agenttina vaan toimistohommissa, eivätkä
nekään oikein suju. Hänen aikansa kuluu haaveillessa agentin urasta
ja eräänä päivänä hän saakin mahdollisuuden unelmiensa työhön, kun
kaikki salaisen palvelun agentit kuolevat suuressa räjähdyksessä.
Jäljelle jää vain Johnny, joka nyt sitten värvätään pitämään silmällä
kruununjalokiviä. Kuinka ollakaan, Johnny mokaa heti ensimmäisen
työtehtävänsä, kun nuo kallisarvoiset kivet viedään hänen nenän
edestä. Asialla on ilmeisen mielipuolinen ranskalainen miljonääri
Pascal Sauvage (John Malkovitch, Being
John Malkovitch, Rounders
- Ässä hihassa), joka aikoo tulla kruunatuksi Englannin uudeksi
kuninkaaksi. Hänen suunnitelmiaan tulee kuitenkin sotkemaan Johnny
English, ehkä maailman typerin agentti. Apua hän saa pariltaan Boughilta
(Ben Miller) ja kauniilta Lorna Campbellilta (Natalie Imbruglia).
Bough: "Oh, I nearly forgot,
Sir, your laser beacon. It´ll guide you onto Sauvage´s building."
Johnny English: "Your dependence
on hardware really does amuse me, Bough. I´ve been dropped into
the Kalahari desert carrying nothing more than a toothbrush and
a packet of sherbet lemons."
Johnny English ei ole todellakaan parasta mahdollista Atkinsonia,
vaikka täysin kelvotonkaan se ei ole. Käsikirjoittajat Neal Purvis,
Robert Wade ja William Davies eivät ole keksineet yhtäkään omaperäistä
ideaa koko elokuvaan, eikä edes Atkinson pysty elokuvaa pelastamaan.
Leffaan on kyllä kirjoitettu pari hauskaa kohtausta (esim. kohtaus,
jossa Johnny haukkuu Englannin ulkoministeriä "hikoilevaksi läskiksi"
huomaamatta, että itse ministeri istuu hänen vieressään), mutta
nekin löytyvät ihmeellistä kyllä vasta DVD:n lisämateriaaleista.
Elokuvan harvat hauskat kohtaukset ovatkin lähinnä Rowan Atkinsonin
ansiota, sillä itse vitsit eivät jaksa juuri naurattaa.
Parista hauskasta jutusta huolimatta Johnny English on kuitenkin
ihan liian tuttua ja valmiiksi purtua tavaraa. Atkinson ja Malkovitch
pystyvät ansioituneina näyttelijöinä tuomaan hymyn kasvoille aina
silloin tällöin, mutta kyllä Austin Powers pesee kaikesta huolimatta
Johnny Englishin seitsemänä päivänä viikossa. Valitettavasti.
teksti: ©
2003 Antti Honkala

|