powered by FreeFind

DVD

Hostel (2005)

Elokuva alkaa kolmen nuoren miehen lähtiessä Amsterdamista kohti Slovakian pääkaupunkia Bratislavaa. Kaverukset kuulivat satunnaiselta kohtaamiselta eräästä hostellista, jossa uskomattomia naisia riittää yllin kyllin ja jossa ei kuppiin syljetä. Miehet saapuvat optimistisina hostelliin, mutta jo ensimmäisen yön jälkeen yhden kaverin kadottua, asiat alkavat mennä pieleen. Nuoret sotkeutuvat rikkaiden miesten sadistiseen vapaa-ajan viettoon, josta ei ole paluuta. Ohjaaja, käsikirjoittaja Eli Roth sai idean elokuvaan tosi elämän tapahtumista. Tehtyään lisää tutkimusta hän sai selville kuinka paljon maailmalla tapahtuukaan samanlaista raakaa ja äärimmäistä sadismia.

Yleisesti kauhuelokuvien peruspohjana on valjastaa jokin tietty pelko, traumaattinen kokemus tai fobia ja rakentaa siitä elokuvan riivaaja. Hostelissa (2005 Yhdysvallat) se on turvattomuuden tunne. Kykenemättömyys toimia tai tehdä mitään vaikka haluaisikin, on pelottava asia. Useissa kohtauksissa päähenkilöt ovat sidottuina tuoleihinsa, täysin voimattomina estämään heihin kohdistuvaa kidutusta. Teemaa on myös jalostettu päähenkilön traumalla, jonka käsitteleminen lopulta auttaa häntä pelastautumisessa.

Hostellin pääosissa nähdään nuoret lupaukset Jay Hernandez ja Derek Richardson ja heidän islantilaisena matkakumppanina loistaa Eythor "King of the Swing" Gudjonsson. Hienoa elokuvassa on se, että vasta puolenvälin jälkeen tietää varmasti kuka on päähenkilö. Ennen sitä asiasta ei ole varmuutta. Roth on tehnyt saman käsikirjoituskikan jonka Hitchcock teki Psykossa. Ei siis mikään turha lainaus.

Lisämateriaaleissa on kolmeen osaan jaettu dokumentti elokuvan tekemisestä. Hienoa dokumentissa on se että se todellakin on dokumentti sen tekemisestä, toisin kuin melkein kaikki siirappiset hollywood-dokumentit jotka vain kehuvat elokuvaa ja sen tekijöitä. Hostelin dokumentti vie katsojan alkutuotannon vaiheille, jolloin joitain pääosia ei ollut vielä edes valittu. Kuvausajanjaksolta herkullisimmat jutut tulevat tiimin välisestä yhteishengestä ja tekijät tulevat tutuksi epävirallisen jutustelun kautta.

Eniten elokuvassa on moitteita tyylillisesti, sillä välillä tyyli menee halvan slash-elokuvan puolelle. Tästä ei kuitenkaan pitäisi piestä liiaksi kun kyseessä on esikoisohjaus. Hostel on uuden kauhuelokuvan saralla parhaimpia, vaikkei muuten elokuvasta pitäisikään.

teksti: © 2006 Otto Kylmälä

 

kuva:
-
ääni:
-
lisämateriaali:
-
ohjaaja: Eli Roth
näyttelijät: Jay Hernandez, Derek Richardson, Eythor Gudjonsson, Jan Vlasák
genre: kauhu
net: http://akas.imdb.com
kuvat: © 2005 Hostel LLC, International Production Company, Next Entertainment ja Raw Nerve.

© 1999-2007 Hosting: Futuron Internet | Sivuilla vieraillut elokuvan ystäviä Kävijälaskuri

MAINOS: