DVD

Sheriffi - High Noon (1952)

On kuuma sunnuntai-iltapäivä Hadleyville-nimisessä pikkukaupungissa. Kaupungintalolla vietetään juhlia: sheriffi Will Kane avioituu eläkkeelle jäämispäivänään kauniin nuorikkonsa Amy Fowlerin kanssa. Juhlat saavat äkkilopun kun sheriffi saa sähkeen, jossa kerrotaan hänen viisi vuotta aiemmin vankilaan toimittamansa murhamiehen, Frank Millerin, ennenaikaisesta vapauttamisesta. Ja Miller on paraikaa matkalla kaupunkiin Kanea tappamaan. Yhtäkkiä Kane huomaa olevansa yksin. Tuomari pakenee kaupungista, apulaissheriffi eroaa virastaan ja kaupunkilaiset kääntävät hänelle selkänsä kehottaen häntä pakenemaan. Kun hän ei suostu moiseen, vastavihitty morsiankin hylkää miehensä. Oman onnensa nojaan jätetty sheriffi päättää kuitenkin kohdata tappajat, vaikka oman henkensä uhalla.

Tuskin mitään westerniä on vuosien saatossa analysoitu yhtä paljon kuin Fred Zinnemannin vuonna 1952 ohjaamaa Sheriffiä (High Noon, 1952 USA). Milloin siinä on nähty viitteitä Yhdysvaltojen osallistumisesta Korean sotaan, milloin taas sitä on pidetty poliittisena kannanottona maassa riehuneisiin kommunistivainoihin. Jos jättää elokuvan syvällisen analysoinnin sikseen, jäljelle jää teos, jonka keskeisiksi teemoiksi nousevat avunanto ja lojaalius vaikeuksissa olevaa ystävää kohtaan. Tilannehan on kuin jokapäiväisestä elämästä: kun asiat ovat kunnossa, ei onnittelijoista ja selkään taputtelijoista ole puutetta, mutta kun vaikeudet koittavat, kaikki "ystävät" mystisesti katoavat.

Sheriffi oli seitsemän Oscarin ehdokas (mm. paras elokuva, ohjaus, käsikirjoitus), se voitti niistä neljä (mm. miespääosa, musiikki), mutta siitä huolimatta elokuva herätti aikoinaan runsaasti arvostelua. Sitä pidettiin huumorintajuttomana ja omahyväisenä ja kaikkien aikojen western-ikoni John Wayne halveksi sitä syyttäen elokuvaa epäamerikkalaisuudesta.

Gary Cooperin (1901-1961) tulkinta Will Kanesta on hieno. Kane on suoraselkäinen, sanansa pitävä toiminnan mies, ja tähän rooliin ikääntynyt Cooper sopii täydellisesti. Hän huokuu karismaa ja päättäväisyyttä, jota roolissa vaaditaan. Cooper nappasi tyylikkäästä suorituksestaan Oscarin.

Pienempiä rooleja elokuvassa on useita. Grace Kelly ja Katy Jurado kaunistelevat naisrooleissa, Lloyd Bridges on mainio katkerana apulaissheriffi Harvey Pellinä, kauhuelokuvista tuttu Lon Chaney Jr. näyttelee ikääntynyttä lainvalvoja Martin Howea ja Sergio Leonen spagettiwesterneissä nimeä hankkinut Lee Van Cleef julmistelee Frank Millerin joukkiossa.

Erinomaisten näyttelijäsuoritusten lisäksi Sheriffin voima on sen karussa ja kolkossa tunnelmassa, jota reaaliajassa käyvä kello entisestäänkin korostaa. Terävät leikkaukset Kanesta kelloon ja rautatieasemalle luovat tunnelman, jossa jännitys on käsin kosketeltavaa. Kun veturin pilli viheltää junan saapumisen merkiksi, ja katse siirtyy Kanen kasvoihin, ei voi miestä kadehtia. Kaiken kruunaa vielä Oscarilla palkitun Dimitri Tiomkinin unohtumaton musiikki. Tunnuslaulun, Do Not Forsake Me Oh My Darlin', esittää Tex Ritter.

Brittiversion kuvan laatu ei ole paras mahdollinen, toivottavasti se on tulevassa suomijulkaisussa parempi. Kuvassa on pehmeyttä jonkin verran, eikä roskilta ja lieviltä varjokuviltakaan ole vältytty. Ääniraita on DD 2.0 englanti ja se on perustavaraa. Tekstityksiä on vain yksi, englanti huonokuuloisille.

Ekstroja löytyy muutama, nekin melko mitäänsanomattomia. Paras on ehdottomasti 22-minuuttinen making of -dokumentti, äänessä Leonard Maltin. Mukana myös juliste- ja kuvagalleria, kahden ruudun tekstinpätkä elokuvasta sekä traileri. Hieman enemmän ja parempia ekstroja olisin itse kaivannut mukaan tähän julkaisuun.