Harry Potter ja salaisuuksien kammio - Harry Potter and the Chamber of Secrets (2002)

Vuoden 2002 toistaiseksi ehdoton menestyselokuva on ollut Harry Potter -saagan toinen filmatisointi, Harry Potter ja salaisuuksien kammio (Harry Potter and the Chamber of Secrets, 2002 USA). Elokuva on rikkonut ennätyksiä joka puolella maailmaa eikä ihme, sillä laadukkaan avausosan (Harry Potter ja viisasten kivi) jälkeen oli lupa odottaa myös samantasoista jatko-osaa. Mutta toisin kävi.

Harry (Daniel Radcliffe) viettää kesälomaansa kasvattiperheensä Dursleyn hoteissa. Eräänä päivänä häntä saapuu tapaamaan kotitonttu Dobby, joka varoittaa Harrya vaarasta ja kieltää tätä palaamasta Tylypahkaan. Harry ei kehoitusta kuitenkaan tottele, vaan aloittaa lukuvuoden kuten aiemminkin.

Jotain pahaa on kuitenkin tulossa. Outo ääni puhuu Harrylle ja vihjailee piakkoin tapahtuvista kauheuksista. Kun seinään ilmestyy verellä kirjoitettu teksti, jonka mukaan Salaisuuksien kammio on avattu, joutuu koko Tylypahkan tulevaisuus vaakalaudalle.

Elokuva esittelee vanhan näyttelijäkaartin lisäksi kymmenisen uutta hahmoa: lapsipahis Draco Malfoyn (Tom Felton) isän Lucius Malfoyn (Jason Isaacs, Patriot), pahoilta voimilta suojautumisen opettajan, narsistisen Gilderoy Lockheartin (Kenneth Branagh, Mary Shelleyn Frankenstein), luonnollisesti uusia oppilaita sekä Weasleyn perheen kokonaisuudessaan. Siksi onkin sääli, ettei ykkösosankin ohjannut Chris Columbus ole osannut ottaa heistä juuri mitään irti. Uusilla hahmoilla olisi saanut tarinaan lisää väriä ja syvyyttä, mutta valitettavasti Columbus on valinnut toisen tien.

Kuten hyvin tiedämme, ovat tietokone-efektit parhaimmillaan silloin, kun ne palvelevat tarinaa saumattomasti ja täydentävästi (Taru Sormusten Herrasta, Gladiaattori). Tässä elokuvassa ne nousevat pääosaan vesittäen koko lopputuloksen. Columbus on ilmeisesti kuunnellut soraääniä ykkösosan tylsyydestä ja vierittää nyt valkokankaalle sellaisen joukon tehosteita ja toimintaa, että kaikki muu jää toisarvoiseksi. Tietokoneella animoidut hahmotkaan eivät yleensä toimi niin sanotuissa tavallisissa elokuvissa, ja kotitonttu Dobby vetää ärsyttävyydessään vertoja jopa Jar-Jar Binksille (Tähtien Sota Episodi 1: Pimeä uhka).

Elokuva kärsii myös lievästä ylimittaisuudesta. Parisenkymmentä minuuttia lyhyempänä ja muutenkin hiotumpana olisi lopputuloksesta tullut tiiviimpi ja hiukkasen parempi kuin nyt. Vaikka huispausottelu Potter - Malfoy takaa-ajoineen onkin hieno ja säväyttävä, se jää toteutukseltaan kovin irralliseksi.

Vanha kaarti ei pääse juurikaan näyttämään osaamistaan ja tyytyykin hoitamaan osuutensa rutiinilla. Uusista kasvoista esille pääsevät Branagh sekä Isaacs, ja he suoriutuvatkin osistaan kiitettävästi. Elokuvan ainoat tähdet menevätkin heille, joskin he olisivat saaneet olla esillä huomattavasti enemmän.

Sarjan kolmososaan jää siis melkoisesti petrattavaa. Seuraava osa näyttää, nouseeko Potter takaisin aallon harjalle vai muodostuuko siitä pelkästään tavanomainen, pakolla läpiviety saaga, joka ei loppujen lopuksi jaksa kiinnostaa ketään.