Groove (2000)

Elokuvateollisuus tuottaa pääasiallisesti suurelle yleisölle suunnattua ns. pullamössöelokuvia, jota ei tarvitse pureskella, kun vain nielee kurkusta alas. Todella pieni osa elokuvateollisuuden suurista koneista ulos tulleista elokuvista on ns. taide-elokuvia, pureskeltavia ja vaikeita niellä.

Greg Harrisonin Groove (2000 USA) ei ole Hollywoodin elokuvateollisuuden kanssa mitenkään tekemisissä, vaan elokuva on puhtaasti "omakustanne". Tällainen ulkoinen persoonallisuus, joka on tyypillistä indie-elokuville ja vähällä rahalla valmistettuille elokuville ei näy Harrisonin rave-bileistä kertovasta elokuvasta. Tuotantoyhtiönä on ollut Sonyn alayhtiön Sony Pictures Classics, eli kyseessä on kuitenkin joku "teollinenvalmiste". Elokuva valittiin Sundance Film Festivalin ohjelmistoon viime vuonna, joka taas viittaa kokeellisempaan indie-elokuvaan.

Grooven aihe on yhden yön kestävät rave-bileet. Tarinaan on lisätty kantavaksi rakenteeksi yksi parisuhde, jota seurataan illan aikana. Harrisonin elokuvan perimmäinen tarkoitus tuntuu olevan kuitenkin trance-kulttuurin esittäminen lieväilmiöineen, erilaisia piristeitä käytetään illan aikana runsaanpuoleisesti, luvattomat bailut aiheuttavat helposti kitkaa virkavallan kanssa, mutta yhteenvetona ravebileet pitäisi saada jokaiseen kaupunkiin laillisiksi ja ehkä myös ne extaasinapit.

Billin (Chris Ferreira, Pakko Olla IN) veli Colin (Denny Kirkwood) saa kinuttua tämän illanviettoon warehouse-bailuihin satama-alueelle. Aamupäivällä sähköpostien kautta on kulkenut tieto koko yön kestävistä ravebileistä ja ympäri suurkaupunkia tietyt ihmiset alkavat elää jo illassa. Järjestäjät suunnittelevat huolella kaiken, varastorakennus valitaan tarkkaan, pr-laitteet tuodaan juuri ennen alkamisajankohtaa ja ihmisille ei kerrota kuin "sisäänheittäjän" sijainti.

Groove ei ole niin groove kuin nimi antaa olettaa. Harrisonin ohjaus on hiukan keskeneräiseksi jätetty (<-- kriittinen kommentti). Joten tästä seuraa se, että leffa tuntuu dokumentilta, hahmot ovat statistisia ja kehyskertomus haisee todella vanhalta. Kun tarina kertoo vieläpä näin erityisestä asiasta ja näin perusteellisesti, tuntuu se vähintään mainoskampanjalta ravebileiden puolesta.

Musiikki elokuvassa on hyvää, eikä se ole nostettu "näyttelijäksi", vaan se toimii tehokkaasti taustalla kirvoittamaan biletysmeininkiä. Itsekin katsoin elokuvan juuri ennen valmistumistani koulusta, joten meininkiä löytyi jo heti alkuillassa. Mainittakoon, että jollei suuremmin pidä beat-, jungle- tai trancemusiikista ei kannata elokuvaa katsoa, sillä ainakin Doug Liman Go tai Justin Kerriganin Human Traffic toimivat juonellisesti paremmin kuin myös bilettäjänä.

Sitä minä vielä mietin, että miksi elokuva on saanut K-18 -leiman, vaikka kaikenlainen väkivalta puuttuu siitä, eikä siinä esiinny seksiä kuin parin suudelman verran. Olisiko joku päätellyt, että erilaisten piristävien huumeiden käyttö elokuvassa on K-18:n arvoinen. En tiedä. Nyt tuntuu siltä, että noiden K-18 -leimojen jakamisella ei ole mitään lastensuojelullisesti järkevää, saatikka sitten logiista.