Hämärästä aamunkoittoon - From Dusk Till Dawn (1996)

Tarantino sai ihmiset kiinnostumaan itsestään Reservoir Dogsilla, teki itsestään kuolemattoman Pulp Fictionilla ja loi nahkansa ja vahvisti asemansa Jackie Brownilla. Niiden välissä hän sekaantui useisiin projekteihin, joista yksikään ei mielestäni ole verrattavissa laadullisesti hänen omiin ohjauksiinsa. Hämärästä aamunkoittoon (From Dusk Till Dawn, 1996 USA) on yksi näistä "projekteista". Tarantino näyttelee itse ja kirjoitti elokuvan. Ohjaajaksi on mukaan saatu Rodriguez, joka on aikaisemmin tehnyt mm. elokuvat Neljä Huonetta (1995), Desperado (1995) ja El Mariachi (1992). Vaikka Tarantino ei siis ole ohjannut elokuvaa, se on kaikesta huolimatta saanut hyvin tarantinolaisen leiman. Todennäköisesti tulos olisi ollut melkein samanlainen jos Tarantino olisi itse ohjannut elokuvan.

Elokuvan ensimmäinen 45-minuuttia henkii vahvasti Tarantinoa. Pankkiryöstäjä-veljekset Seth Gecko (George Clooney, Kolme kuningasta) ja Richie (Quentin Tarantino) ovat pakomatkalla kohti Meksikon turvallista maaperää. Tatuoitu kovanaama Seth ja ilmeisen mielenvikainen sekopää Richie keksivät oivan keinon rajan ylitykseen: he kaappaavat pienen perheen ja heidän asuntoautonsa ja hivuttavat tällä kojeella itsensä rajavartioiden huomaamatta kaktuksien maahan. Perheen pää, entinen pappi Jacob Fuller (Harvey Keitel, Holy Smoke! - pyhässä pilvessä) ja hänen kaksi lastansa (Juliette Lewis & Ernest Lieu) järkyttyvät tutkakaksikon interventiosta, mutta peloissaan lähtevät toteuttamaan annettuja käskyjä.

Tässä vaiheessa elokuvan meno on ylipäätänsä ollut juuri sellaista mitä Tarantinolta ja Rodriguezilta saattoi odottaa. Tyyli heittää kuitenkin U-käännöksen ja yllätti ainakin allekirjoittaneen sillä Meksikon puolelle päästyään seurue päättää mennä ottamaan oluet juhlan kunniaksi läheiseen rekkamiesten tms. suosimaan paikkaan nimeltä From Dusk Till Dawn. Pappi ja hänen lapsensa vähemmän innostuneena kuin veljekset. Kapakassa aikaa ei kerkeä kulua montakaan hetkeä, kun paljastuu, että se onkin täynnä vampyyreitä! Tästä eteenpäin loppu elokuva on pääasiassa taistelua pakon edessä "ystävystyvän" päähenkilöiden ryhmän ja vampyyreiden välillä.

Tavallaan elokuva on ihan Tarantinon näköinen. Ainakin siihen asti, kunnes jännärityyppinen juoni muuttuu goreksi. Ehkä Rodriguezin kädenjälki näkyy paremmin elokuvan toisella puoliskolla. Näyttelijöillä ei ole mahdollisuuksia tehdä hahmoistaan millään tavalla syvällisempiä tai moniulotteisempia kuin miltä he heti alusta saakka näyttävät. Ilmeisesti ei ole ollut tarkoituskaan, että henkilöhahmot olisivat millään tavalla merkityksellisiä, sillä heti kun verenvuodatus alkaa ei ole väliä kuka kukin on, kuinka hyvä tai paha hän on, vaan perusperiaate on vain "tappaa" ja "vitsailla". Ainoa, jonka roolilla on tässä vaiheessa mitään merkitystä on Harvey Keitelin, mutta ei hänkään siitä paljoa irti saa. Muut näyttelijät lähinnä vaan patsastelevat läpi elokuvan. Varsinkin Clooney, jolla on taas vaikeuksia saada sitä ärsyttävän itsetietoista virnistystä naamaltaan.

On vaikea sanoa onko Hämärästä aamunkoittoon typerä vai jollain tavalla kekseliäs elokuva. Toisaalta se onnistuu viihdyttämään jollain tavalla varmasti jokaista ja se iskee silmää vanhoille splattereille ja alan uranuurtajille, mutta toisaalta välillä vaikuttaa siltä, että ohjaaja itse on ollut hieman liian tosissaan vääntäessään näitä väkivallalla maiskuttelevia kohtauksia.

Lopputulos on jotain mikä ei varmaankaan tyydytä täysin sen paremmin Tarantino kuin splatter-fanejakaan, mutta onnistuu tarjoamaan tiiviin paketin huumoria, toimintaa, väkivaltaa ja ehkä joidenkin mielestä jopa kauhua. Ihan mukava elokuvahan tämä siis loppujen lopuksi on, mutta kyllä Tarantino-Rodriguez-kaksikolta olisi voinut odottaa hieman enemmänkin.