Eragon (2006)

Fantasiaelokuvat tarjoavat harvoin mitään filosofisesti tai älyllisesti rikasta sanomaa. Pienempien auttaminen ja kunnian puolustaminen ovat tietysti jaloja periaatteita, mutta suurempia ideoita elokuvat eivät tarjoa. Eragon (2006 Yhdysvallat) ei myöskään ole poikkeus genreen. Ainoa kerta kun elokuvassa käsitellään jotain ideologista tai aatteellista, on kun päähenkilö Eragonin pasifistiserkku pakenee, koska ei halua liittyä pahan kuninkaan armeijaan. Valitettavasti ja melko huolimattomasti tähän ei palata enää koko elokuvan aikana, vaan pääosaan astuu toiminta.

Elokuva sijoittuu Alagaesian -maahan, jossa Eragon-niminen (Edward Speelers) poika löytää pahalta Kuningas Galbatorixilta (John Malkovich, Shadow of a Vampire) varastetun lohikäärmeenmunan. Eragon saa neuvonantajakseen ja opettajakseen entisen lohikäärmeratsastajan Bromin (Jeremy irons, Kafka), joka alkaa kouluttaa Eragonista vahvaa taistelijaa. Vastuksenaan heillä on kuninkaan velho Durza (Robert Carlyle, Trainspotting, Housut pois), joka yrittää saada Eragonin keinolla millä hyvänsä.

Huolimatta nimekkäistä näyttelijöistään Eragon kompastuu latteisiin hahmoihin ja kömpelöön tarinankuljetukseen. Eikä tehostepuolelta ohjaajanpallille siirtyneen Fangmeierin leikkausvirheet, halvannäköiset erikoistehosteet ja törkeä musiikilla johdatteleminen paranna kokonaisuutta, vaan katselu muuttuu kärsimykseksi.

Kaikkein pahimmaksi ja absurdeimmaksi kokonaisuus menee puvustuksen puolella. Vastarintaliikettä edustavat Vardenit ovat puvustukseltaan ja osanottajiltaan melko kirjavaa porukkaa: mukana on mustia ja skottiaksentilla puhuvia, joista kaikki ovat pukeutuneet kirjavan kliseisiin arabivaatteisiin ja muslimihuntuihin.