Kesyttömät
- Dubbel 8 (2000)
Ruotsalainen elokuva elää samanlaista nousukautta mikä kohtasi
meidän elokuvaa juuri vuosituhannenvaihteessa. Läntisen naapurin
elokuvalevityksestä on tänäkin vuonna tullut jo muutama laadukas
filmi meidän puolelle. Lukas Moodysson, joka tunnetaan mahtavan
nuorisoelokuvan Fucking
Åmålin ohjaajana, tarjoaa tällä hetkellä teattereissa Kimpassa
elokuvaa. Kimpassa on pala 1970-luvun nuorten aikuisten elämää kommuunissa.
Fucking Åmålin useaan kertaan nähneenä uskallan odottaa Moodyssonin
uusimmalta paljon, vaikka en olekaan elänyt 70-luvulla enkä
kommuunissa. Daniel Fridellin videolta löytyvä Kesyttömät
(Dubbel 8, 2000 Ruotsi) ei liiku aivan samoilla vesillä, vaikka
elokuvassa eletään 60-luvun ruotsalaisessa kylässä.
Kesyttömät kertoo elokuvamaisen kauniissa pikkukylässä asuvasta
Andersista (Francisco Jacob), joka elää murrosiän kiihkeimpiä ensivuosia.
Hänen ystävänsä kanssa, jonka nimi on luonnollisesti Börje (Victor
Källander), harrastavat mopoilla ajoa, syövät jäätelöä, lukevat
pornolehtiä ja ihastuvat kylän kauneimpaan tyttöön. Kukkasen kaunis
Sofia hullaannuttaa Andersin täysin. Aluksi kaverit haluavat vain
päästä näkemään Sofian alastomana, mutta kesäpäivien vaihtuessa
Andersin mieli muuttuu. Nuori miehenalku näkee, kuulee ja kokee
sellaista mistä on vain uneksinut, mutta elämän kiiltokuvan varjopuolikin
aukeaa sadepäivänä.
Poikien elämä on samanlaista kuin urbaanin kaupunkilaisen hopparin
arki. Evoluution saattelemana poikien mielissä aivosolu alkavaa
hormonien voimasta hykerrellä kaarevien muotojen perään. Kesyttömät
on aurinkoisten päivien koristelema, tyynen veden heijastama "kultaisen
60-luvun" mainos, mutta elokuvaan mahtuu mukaan myös tragediaa.
Andersin kesä on pelkkä pala elämää, mutta myös päätöksiä, joista
tulevaisuus rakentuu. Pienen ihmisen elämä suuressa maailmassa on
usein elokuvan kantava voima, ei avaruusseikkailut Apollo 13:lla.
Kesyttömät ei aivan hyödynnä tätä pienen ihmisen tarinaa, ja se
jättää aukkoja, jotka olisi voitu hyödyntää helposti yksinkertaisella,
mutta tehokkaalla draamalla.
Elokuva luo sadunomaista miljöötä. Pojat harrastavat elokuvaa,
kuvaavat sitä vehmailla niityillä, joka ironisesti on juuri elokuville
tyypillistä rekvisiittaa. Ohjaaja Fridell hyödyntää hienosti Keski-Ruotsin
maisemaa. Tammet seisovat jykevinä vanhan aidan vieressä, taivaalla
pilviutu suodattaa auringonvaloa. Fridell on kuvannut materiaalia
elokuvalleen paljon, ja tuloksen huomaa. Elokuvassa hyödynnetään
luontoa runsaasti, tapahtumat ja teot käydään ulkona. Sopivan pikkukylän
löytäminen ja somistaminen on varmasti ollut vaikeaa ja vähällä
rahalla tehty elokuva ei aivan loista pihalla kuvatuissa kohtauksissa.
Kesyttömät on kuitenkin kaunis elokuva.
Nuoret näyttelijät, Francisco Jacob, Victor Källander ja Nadine
Kirschon ovat suhteellisen luontevia rooleissa. Elokuvassa on satunnaisia
kohtauksia, joissa heille tarjoutuu tilaisuus näyttää taitonsa,
mutta aina eivät nuoret pysty mukautumaan. Victor Källander Börjenä
muistuttaa Leonardo DiCapriota ja yhtäläisyyksiä melkein muodostui
näyttelemisen lahjakkuudessakin. Silti henkilöohjaus ja näyttelijöiden
suoritukset ovat ala-arvoisia, rumasti sanottuna: "Se muistuttaa
Ere Kokkosen viimeisimpiä filmejä santeri ja heikki kinnusineen."
Näihin sanoihin on hyvä lopettaa.
teksti: ©
2001 Raimo Miettinen

|