Deuces Wild - katujen kesyttömät - Deuces Wild (2002)

Yleensä jengielokuvat sijoittuvat juuri New Yorkin syrjäisemmille kaduille, eikä niissä säästellä väkivaltaa. Elokuvien kantavana voimana ovat viha ja kosto, jotka kasvavat kuuman kesän poltteessa ja räjähtävät kuin paloposti kaduille. Aina välistä elokuvissa palataan takaisin 50-luvun vuosiin tavallaan gangsterismin jälkeisiin aikoihin.

Deuces Wild - Katujen kesyttömät (Deuces Wild a.k.a. Deuces Wild - Wild in den Straßen, 2002 USA/Saksa) on esimerkillinen tässä mielessä. Elokuvassa viha kylvetään jo kolme vuotta aikaisemmin, kun vastakkaisen jengin Marco tapattaa Deucesien, Valttien johtajan veljen huumeilla. Deuces-johtaja Leon yrittää jatkaa elämäänsä nuoremman veljensä Bobbyn kanssa, kunnes Marco vapautuu vankilasta ja palaa takaisin Brooklynin kaduille johtamaan jengiään. Deucesien ja Vipersien välillä roihahtaa korventavan kuumana kesänä.

Scott Kalvertin ohjaama elokuva saa olla kiitollinen monelle vanhemmalle jengielokuvalle. Sen tarina seuraa kahden veljen vaiheita suurkaupungin kaduilla narkkariveljen kuoleman jälkeen. Veljesten elämään ei mahdu piittaamattoman riehumisen lisäksi paljoa muuta. Isoveli pyrkii johtamaan jengiä, mikä sitoo hänet pois oman elämänsä johtamiselta. Myös nuorempi veli Bobby ajautuu aina vain syvemmälle jengiin. Myöhemmin veljekset joutuvat maksamaan sitoutumisestaan uhrauksilla, jotka repivät heidät irti jengistä ja pois kotikaduiltaan.

Elokuvan tarina on sinänsä kiinnostava, mutta toteutus ei ole tarinan veroinen. Ensimmäisenä häiritsevänä piirteenä nousee lajityypillinen väkivallan ihannoiminen. Odotetusti jengielokuvassa on väkivaltaa, mutta väkivallan kuvaaminen ainoana ratkaisuna ja erityisesti sen kaunistelu, jopa romantisoiminen, oksettaa. Pääosin väkivalta on elokuvassa lähes riippumatonta muista asioista. Putkilla piekseminen, potkiminen ja nyrkkiraudoilla hakkaaminen on vain tehostamassa katu-uskottavuutta. Näin Deuces Wild on kaukana puhuttelevasta ja koskettavasta jengielokuvasta, johon kuuluisi pahoinvoinnin lisäksi muutkin tunteet. Toinen vähäpätöisempi häiriötekijä on helle, joka unohdetaan parin maininnan jälkeen kokonaan. Nyt vihan purkautuminen loppukohtauksessa tapahtuu huomattavasti vaisummin ilman hellettä seuraavaa ukkosta.

Näyttelijäkasvot ovat paria lukuun ottamatta tuntemattomia minulle. Vanhemman ja nuoremman veljen rooleissa esiintyvät Stephen Dorff (Zoolander) ja Brad Renfro (tuttu Sleepers-elokuvan kaduilta) eivät ole aivan uskottavia. Kumpainenkaan ei tee roolihahmostaan persoonallista tai muistettavaa eikä varsinkaan todellisen koskettavaa. Tähän vaikuttaa myös Kalvertin haparoiva ohjaus, joka heijastuu koko elokuvaan. Deuces Wild ei näin kuulu todellisten jengielokuvien joukkoon, vaikka sätkä roikkuisi kuinka hyvin huulilla.