powered by FreeFind

 

Cujo - Kauhun silmät - Cujo (1983)

FMainessa sattuu ja tapahtuu, ainakin mikäli Stephen Kingin tarinoihin on uskomista. Tuo Yhdysvaltojen koilliskulma on toiminut hirviöiden, murhaajien ja mielipuolien temmellyskenttänä jo vuosikymmenten ajan. Luonnollisesti Cujonkin (1983) tarina sijoittuu tuolle alueelle.

Juoni on lyhyt ja yksinkertainen: Cujo on lempeä bernhardilainen, joka saa vesikauhutartunnan. Rokottamaton koira sairastuu nopeasti ja muuttuu raivohulluksi tappajaksi.

Lewis Teaguen "suuruudenaika" sijoittuu 1980-luvun alkupuolelle, jolloin hän ohjasi muutaman keskinkertaisen kauhupätkän (Alligaattori, Cat's Eye - Paholaisen silmät). Kovin kummoisia elokuvia ei miehen filmografiasta muutenkaan löydy, mutta Cujo muodostaa siinä poikkeuksen.

King-filmatisointien suurin puute on se, ettei hahmoihin saada samanlaista syvyyttä ja inhimillisyyttä kuin itse kirjoissa. Näin käy Cujossakin. Ensimmäisen puoliskon ihmissuhdeongelmat jäävät hyvästä yrityksestä huolimatta etäisiksi ja samalla päähenkilöt melko yhdentekeviksi. Loppupuolen eloonjäämistaistelu onkin kuin toiselta planeetalta. Erinomaisesti maskeerattu Cujo vyöryy kuin tankki, ja kuvaajana toiminut Jan de Bont (Die Hard, Basic Instinct) nostaa jännitystä kamerakulmillaan ja lyhyillä kamera-ajoillaan. Valitettavasti loppua on muuteltu alkuperäisteoksesta, mikä vesittää hyvään vauhtiin päässyttä elokuvaa jonkin verran.

 

teksti: © 2003 Kari Glödstaf

ohjaaja: Lewis Teague
näyttelijät: Dee Wallace, Danny Pintauro, Daniel Hugh Kelly, Christopher Stone, Ed Lauter
genre: kauhu, jännitys, eläimet
net: http://akas.imdb.com
kuvat: © 1983 Sunn Classic Pictures Inc. ja TAFT Entertainment Pictures.

© 1999-2007 Hosting: Futuron Internet | Sivuilla vieraillut elokuvan ystäviä Kävijälaskuri

MAINOS: