powered by FreeFind

DVD

City of God - Cidade de Deus (2002)

City of God (Cidade de Deus, 2002 Brazilia, Ranska, USA) kertoo Rocket nimisen nuoren kasvutarinan n. 10 vuoden ajalta. Siinä ajassa poika kasvaa mieheksi ja Rion kaupunki sen kuin laajenee. Toinen päähenkilö on Lil´ Z niminen poika, josta kasvaa Rion pahamaineisin gangsteri. Elokuva pursuaa sivuhahmoja ja erillisiä tarinoita, mutta silti ei tunnu että jotain kyseistä hahmoa taikka tarinaa käsiteltäisiin liian paljon tai liian vähän. Elokuvassa onkin todellista saagan makua Mafiaveljien ja Kummisetien tyyliin.

Ensimmäiset minuutit valmistavat katsojan pakanalliseen pyörteeseen ja informaatiotulvaan. Elokuvan tempo on armoton ja katsoja joutuu vastaanottamaan uutta tietoa koko ajan, mutta tehtävä on helppo, koska elokuvan kerronta on taidokkaasti rakennettu. Vaikka elokuva on varsin moderni, on elokuvassa silti vanhaa kunnon realismia. Elokuva herättää suuria tunteita varsinkin elokuvan lasten kautta. Elokuvaa voisi verratakin realismistaan toiseen Latinalaisen Amerikan maan lapsien rankkaa kohtaloa käsittelevään elokuvaan: Los Olvidadokseen. Kriittisemmät katsojat saattaisivat sanoa modernin toteutuksen peittävän alleen elokuvan realistisuuden. Tietenkin elokuva on todella modernia, mutta dokumentaarisuus ja vahvat kohtaukset kuitenkin pitävät pintansa realismin säilyttämisessä.

Elokuva kahmaisi tänä vuonna neljä Oscar -ehdokkuutta (leikkaus, kuvaus, käsikirjoitus, ääni), mutta tämä vuosi oli päätetty pyhittää TSH: n viimeiselle osalle, joten kenties monet ansaitut palkinnot menivät sivusuun. Jos ei usko Oscarien sopupeliin voisi sanoa City of Godin olevan liian raju elokuva-akatemian jäsenille. Sitä se varmasti olikin.

Elokuvan ekstra puoli on nykyisillä standardeilla kenties hieman vajaa. Minkäänlaista kommenttiraitaa ei ole, vaikka mukana onkin dokumentti, traileri, animaatio ja musiikkivideo (elokuvan import-versiossa taas ei ole kuin dokumentti). Elokuvan kuva ja ääni taas on täyttä laatua. Sinänsä se ei ole mikään ihme, sillä jo pelkkä toteutus näillä osa-alueilla oli elokuvassa mahtavaa, joten onkin loogista, että DVD:llä ne ovat toteutettu vastaamaan samaa tasoa.

Jos tämä elokuva on näkemättä, niin haluaisin sanoa että: Katso se ja palvo sitä.

 

teksti: © 2004 Otto Kylmälä

kuva:
ääni:
lisämateriaali:
ohjaaja: Kátia Lund ja Fernando Meirelles
näyttelijät: Alexandre Rodrigues, Leandro Firmino, Douglas Silva
genre: draama, trilleri, rikos
net: http://akas.imdb.com
kuvat: © 2002 Globo Filmes, Lumiere Productions, O2 Filmes, Studio Canal, VideoFilmes ja Wild Bunch.

© 1999-2007 Hosting: Futuron Internet | Sivuilla vieraillut elokuvan ystäviä Kävijälaskuri

MAINOS: