Andalusialainen
koira - Un Chien Andalou (1928)
Mies viiltää naisen silmän halki partaveitsellä.
Toinen mies katsoo kummastellen kättään, josta ryömii
ulos muurahaisia. Nuorukainen leikkii kadulla kädentyngällä.
Mies raahaa kotiinsa pianon, johon on köytetty kaksi pappia
ja aasinraatoa.
Vuonna 1928 valmistunut Andalusialainen koira (Un Chien
Andalou, 1928 Ranska) lienee kaikkien aikojen kuuluisin lyhytelokuva,
surrealismin merkkiteos, jonka kerrotaan saaneen alkunsa sen ydinkaksikon
unista. He olivat kaksi nuorta taiteilijaa, tuleva suurohjaaja Luis
Buñuel (1900-1983) sekä taidemaalari Salvador Dalí
(1904-1989), jotka halusivat elokuvallaan osoittaa, että sitä
voi käyttää muuhunkin kuin ainoastaan viihdyttämiseen.
Andalusialainen koira on ajaton ja katsojaa puhutteleva elokuva.
Se ei ole helposti lähestyttävä juonielokuva, vaan
sarja kohtauksia, joiden tehtävänä on hämmentää
katsojaa sekä herättää ajatuksia. Se on kuin
paperiarkki, johon jokainen voi kirjoittaa omat analyysinsä.
Yhtä oikeaa ratkaisua ei ole, vaan jokainen katselukerta avaa
uusia ovia katsojan mieleen. Lopputulos on hämmentävä,
kiehtova, ehkä jopa vastenmielinenkin.
Elokuva sai ensi-iltansa Pariisissa, jossa surrealistit ottivat
sen raikuvin suosionosoituksin vastaan. Siitä lähtien
se on niittänyt mainetta ympäri maailmaa yhtä ihailtuna
ja puhuttelevana kuin ensi-iltanaankin.
teksti: ©
2004 Kari Glödstaf

|