Charlien
enkelit: kurvit suoriksi - Charlie's Angels: Full Throttle (2003)
Kesäsesonki on parhaimmillaan rapakon takana elokuvateattereissa,
joten myös meille saapuu hieman myöhässä useampi valmiiksi pureskellun
oloinen jatko-osa. Sankarit valtaavat kankaan, eikä niistä varsinkaan
rahallisesti mitattuna pienintä pottia ole keräämässä huippuunsa
viritetty "markkinatykki" Charlien enkelit - kurvit suoriksi
(Charlie's Angels: Full Throttle, USA 2003). Suurelle yleisölle
suunnattu enkelikolmikon ottamuksista kertova raina lentelee esikoisosan
nostattamalla ilmavirralla. Kun kyseessä on tämänkin suuruusluokan
elokuva, saattaa jo arvata, ettei sen tekemisessä ole otettu minkään
sortin riskejä kuten persoonallista juonta, monipuolisempia hahmoja
tai edes suurempia eroavaisuuksia edeltävään osaan. Tällä kertaa
elokuvan tekeminen on vedetty mielestäni liiankin turvallisten vesien
kautta. Lopputulos onkin loppujen lopuksi puuduttavaa kertausta,
minkä voi huomata myös kohdeyleisö.
Enkeleiden seikkailu on tällä kertaa juuri sitä, mitä enkeleiden
kuvittelisikin tekevän. Vaikka kuvassa päristelläänkin crossipyörillä
tai syöksytään helikopterin kyytiin juuri ennen kuin mätkähdetään
maahan höyhenkasaksi, on meiningissä kuitenkin joka kohtaukseen
ulottuva huolettomuus. Hengenvaarallisista tilanteista pelastutaan,
kun ympärillä on aina suojelusenkeli eli huippuagentti nostamassa
kollegansa jyrkänteen reunalta. Kakkososassa tehtävänä on varastaa
takaisin kaksi sormusta, jotka sisältävät eri todistajien tietoja.
Myöhemmin Charlien kolme huippukoulutettua enkeliä joutuvat kuitenkin
liemeen menneisyyden alkaessa jahdata heitä.
Cameron Diaz, Lucy Liu ja Drew Barrymore ovat edelleen Natalie,
Alex ja Dylan, eikä sovinnaiselta olisi tuntunutkaan vaihtaa sankarittaria
toisiin. Kolmikosta valovoimaisin on Diazin esittämä Natalie, joka
pahasti näyttää ajautuneen myrskyävältä agentinuralta avioliiton
rauhalliseen satamaan. Tämä aiheuttaa sopivasti kitkaa enkeleiden
kesken. Huonompi juttu on Dylanin (Barrymore) synkäksi paljastuva
menneisyys. Ei ole ensimmäinen kerta, kun sankarille on kirjoitettu
yhtä arvattava menneisyys. Taistelukohtaukset on toteutettu tyylikkäästi.
Enkelit lentävät vihollisten kimppuun, mutta mielestäni saman veroisiin
suorituksiin kuin edellisessä osassa ei nyt ylletä.
Superviihdettä! Joku on osunut oikeaan sanoessaan näin. Sillä juuri
sitä Charlien enkelit kakkonen on. Kyllä tämän elokuvan kertaalleen
jaksaa katsoa, kahdesti on jo kerran liikaa.
On valitettavaa, että suurista elokuvista vastaavat elokuvayhtiöiden
klovnit päättävät vuosi vuodelta yhä vain määrätietoisemmin kulkea
kohti yhtä samaa pistettä. Suuret kassamagneettielokuvat saavat
takuuvarmasti aikanaan jatko-osia, jotka ovat läpeensä sieluttomia.
Pahimmassa tapauksessa tästä seuraa esikoisosaa apinoivien ja ihailevien
elokuvien kuollut armeija. Charlien enkelien - Kurvit suoriksi edustaa
osaltaan tällaista elokuvaamista.
teksti: ©
2003 Raimo Miettinen (x)

|