The Break-Up (2006)
Raastavan pitkästä Frendit-sopimuksesta vapautunut Jennifer Aniston ja nallekarhumainen Vince Vaughn lyövät hynttyyt yhteen myös valkokankaalla elokuvassa The Break-Up (2006 Yhdysvallat). Katsojat hyppäävät tämän kolmekymppisen pariskunnan elämään baseball-ottelun tuoksinassa ja seuraavaksi setvitäänkin jo mitättömästä riidasta alkanutta eroprosessia. Elokuva siis alkaa siitä mihin moni muu vastaava päättyy.
Paikoitellen juttu ei kuitenkaan etene ja tekisi mieli tarttua kuvitteelliseen kaukosäätimeen. Sitten sympaattinen Vaughn onnistuu keräämään pari säälipistettä tai Aniston tihauttamaan pari kyyneltä… ja taas sitä huomaa ottaneensa paremman asennon. Mitä pitemmälle leffa etenee, sitä enemmän tuntee katsovansa ennemminkin hyvää teatteriesitystä. Tavallisella lavalla juttu rullaisi varmasti paremmin kuin valkokankaalla.

The Break-Upin huumori on melkoisen jokapäiväistä. Jopa niin paljon, että se itse asiassa on jo kaukana komediasta. Tokihan leffassa heitetään muutamat hyvät vitsit, mukana on ikäkriisistä kärsivä pomo ja kiintiöhomppeli, mutta se siitä komediapuolesta. Elokuva onnistuu useasti luomaan katsojalle tunteen siitä, että tämä voisi sattua oikeastikin. Tekijöiden loistava idea on ollut jättää painostavia hiljaisia hetkiä, jolloin sipsipussin rapsahduskin onnistuu pilaamaan tunnelman.
Kohtuuhyvän elokuvan merkki on myös se, että henkilöihin voi samaistua tai että välillä henkilöt alkavat muistuttaa ystäviäsi. The Break-Up onnistuu tässä hyvin. Leffa ei varmasti aukene sinkuille, mutta parisuhteessa eläville herännee lopputekstien jälkeen useita ajatuksia. Se, mikä elokuvassa häiritsee eniten, on yllättäen Anistonin olemus. Kenties siksi, että Aniston tekaisi liian monta samantyyppistä leffaa jätettyään supersuositun tv-sarjansa ja valitettavasti juuri tämä filmi kärsii siitä.
Hyvä mittari elokuvan pisteyttämiseen on seurata miten maksava yleisö viihtyy elokuvateatterin pehmeillä penkeillä. Nyt kansa nautti näkemästään ja poistui penkeiltään tapahtumista keskustellen. Kyseessä ei silti ole valioluokan teos, eikä näyttelijöiden paras saavutus, mutta kyllä tämän parissa vajaa kaksituntinen sujui. Muutaman kohtauksen, jotka eivät selvästikään kuljettaneet leffaa eteenpäin, olisi voinut jättää editointihuoneen pöydälle. Monen parjaama vaisu dialogi päähenkilöiden välillä ei ainakaan minua ärsyttänyt. Päinvastoin: harkittua, sanoisin.
teksti: © 2006 Lasse Lepola (x)

|