Blair
Witch 2 - Book of Shadows: Blair Witch 2 (2000)
Kun The Blair
Witch Project tuli yli vuosi sitten rytinällä elokuva-teattereihin
ja ihmisten tietoisuuteen, oli ilmiselvää, että se saisi hyvin pian
jatkoa, vaikka ei siihen annakaan kovin hyviä puitteita. Jälleen
todistettiin vanha sääntö oikeaksi: jatko-osat ovat aina edeltäjiään
huonompia (vaikka allekirjoittaneen mielestä jo ensimmäinen oli
huono). Ilmeisesti ensimmäisen osan luojat Myrick ja Sánchez osasivat
ennakoida tämän, sillä ohjaajana toimii tällä kertaa vähän kokenut
Joe Berlinger (tv-sarja Homicide - Pelon Kadut). Kaksikko itse tyytyi
tuottamaan elokuvan, joten rahan tuloa ei voinut taaskaan estää.
Näin he voivat pestä kätensä tästä fiaskosta, mutta poimia itselleen
sievoisen summan rahaa. Fiksuja miehiä.
Blair Witch 2 (Book of Shadows: Blair Witch 2, 2000 USA)
lähtee liikkeelle siitä, mihin ensimmäinen osa jäi: kolme nuorta
on kadonnut ja heidän video-taltiointinsa on löydetty. Tämä on luonut
Burketsvillen kylästä varsinaisen turistikohteen, minne hartaat
Blair Witch-uskovaiset vaeltavat. Tässä vaiheessa elokuva tyytyy
palauttamaan katsojien mieleen edellisen osan tapahtumia ja tunnelmia
ja tämä osuus toimiikin aika hyvin. Se pysyy hetken kiinnostavana.
Sitten elokuva valitettavasti alkaa.
Nuori yrittäjä on keksinyt, että hän alkaa kuskaamaan kotikyläänsä
Burkettsvilleen hurahtaneita Blair Witch -faneja, jotka maksavat
rahaa päästäkseen surullisen kuuluisaan metsään. Hänen ensimmäiselle
(ja ilmeisesti viimeiselle) retkelle hän on saanut neljä ihmistä:
pariskunnan, jotka kirjoittavat kirjaa Blair Witchistä, wicca-noidan
ja yhden "goottirokkarin", jonka mielestä elokuva oli "just cool".
Pian he sukeltavat yhdessä metsään ja outoja asioita alkaa tapahtumaan
heidän ympärillä. Palatessaan ihmisten ilmoille, he huomaavat, että
jotain taisi tulla heidän mukanaan.
Enempää selittelyä elokuvan juoni ei tarvitse. Alkuperäinen Blair
Witch tuntuu olevan hyvä tekosyy, kaukainen kiintopiste tälle elokuvalle,
sillä yhteisiä seikkoja ei niillä juurikaan ole. Ensimmäisen osan
tehokkuus tuntui perustuvan materiaalin realistisuuteen, ja koska
tämän uuden tekemiseen on käytetty huomattavasti enemmän rahaa ei
samaa tunnelmaa saada aikaiseksi.
Entäpä juoni ja käsikirjoitus? Surkea. Ei riitä, että elokuva on
kaukana pelottavasta ja onnistuneesta kauhuelokuvasta, vaan se saa
katsojan todennäköisesti nauramaan. Tunsin katsovani enemmänkin
komediaa kuin kauhupätkää. Juoni on täynnä täysin naurettavia epäloogisuuksia
(esim. kun eräs retkikunnan jäsenistä saa keskenmenon, hän palaa
pikimmiten takaisin porukkaan sen sijaan, että lähtisi kotiin suremaan
tai sairaalaan toipumaan!) ja siinä on noidan mentäviä aukkoja 10
minuutin välein (miten kivien alta löytyneet videonauhat voivat
näyttää kuinka joku piilotti ne kiven alle? Mitähäh?).
Riittääkö? Ei todellakaan. Kaiken lisäksi näyttelijätyö on itsemurhan
arvoista tavaraa. Yleensä elokuvista löytyy yksi tai kaksi huonoa
suoristusta, mutta tällä kertaa kaikki ovat hukassa kuin eskimot
Havajilla. Kerrassaan surkeaa. Täydellinen katastrofi.
Odotukset olivat siis monilla korkealla, mutta tulos oli yksi historian
huonoimmista. Heti alussa elokuva uppoaa perinteisiin kliseisiin
ja kierrätyksiin ja tuloksena on pelkkää surkeutta, sen joka muodossa.
Onko Blair Witch 2 pelottavan realistinen ja tunnelmallinen? Ei.
Onko se unen ja todellisuuden sekoittava kauhuelokuva? Ei. Onko
se jatko-osan ja massahysterian arvoinen? Ei. Onko se mitään? Kyllä,
se on todella huono elokuva.
Myytti kertoo, että Blairin noita köytettiin puuhun kiinni ja jätettiin
kuolemaan. Kysyn vaan, miksi se EI KUOLLUT? Sen olisi pitänyt.
teksti: ©
2001 Antti Honkala

|