Ben-Hur (1925)

Yhdysvaltojen sisällissodan veteraanin, kenraali Lew Wallacen menestysromaani Ben-Hur (1880) oli hurmannut teatteriyleisöä jo vuosikymmeniä ja ensimmäinen elokuvaversiokin oli jo filmattu (1907), ennen kuin suuret yhtiöt kävivät tarinaan käsiksi. Lopulta pisimmän korren veti Goldwyn Pictures, joka pitkien neuvottelujen ja valmistelujen jälkeen pääsi aloittamaan filmaukset helmikuussa 1924. Hollywoodin tavoista poiketen yhtiö päätti filmata elokuvan Italiassa saavuttaakseen mahdollisimman autenttisen lopputuloksen.

Ben-Hur (Ben-Hur: A Tale of the Christ, 1925 USA) osoittautui todelliseksi ongelmatapaukseksi heti alusta alkaen. Monista ongelmista ja viivytyksistä johtuen kuvaukset eivät edistyneet toivotulla tavalla ja tuotantokustannukset karkasivat käsistä. Vuoden saamattomuus oli liikaa Metro-Goldwyn-Mayeriksi fuusioituneen yhtiön tuottajalle Irving Thalbergille, joka tarttui elokuvaan rautaisella kädellä. Hän erotti ohjaaja Charles Brabinin ja osan näyttelijöistä (mm. pääroolia esittäneen George Walshin) ja korvasi heidät luottomiehillään. Valtaosa jo kuvatusta materiaalista piti kuvata uudelleen ja lopulta Thalberg kutsui kuvausryhmän takaisin Hollywoodiin, jossa elokuvan tekoa oli helpompi kontrolloida. Ilman Thalbergin väliintuloa elokuvaa ei todennäköisesti olisi saatu valmiiksi koskaan.

Tarina sijoittuu Rooman vallan aikaiseen Jerusalemiin. Judah Ben-Hur, juutalainen aristokraatti tapaa lapsuudenystävänsä Messalan vuosien tauon jälkeen. Maailma on kuitenkin muuttanut Messalaa, joka Rooman legioonalaisena on omaksunut täysin uuden ajatusmaailman. Tämä aiheuttaa eripuraa heidän välillään ja viimeinenkin ystävyyden side katkeaa, kun Ben-Hur aiheuttaa onnettomuuden tyranni Gratuksen kulkueen aikana. Valtansa huipulla oleva Messala määrää Ben-Hurin orjakaleerille ja heitättää perheen naiset tyrmään. Ben-Hur vannoo palaavansa kaleerilta tavalla tai toisella ja kostavansa kaiken Messalalle.

Kaikkien aikojen spektaakkelielokuvien joukossa Ben-Hur sijoittuu korkealle ollen kokonaisuutena huomattavasti vuoden 1959 kuuluisaa, käsittämättömät 11 Oscaria rohmunnutta uusintaversiota vahvempi. Se tarjoaa kaikkea mitä tällaisilta elokuvilta vaaditaan: näyttävyyttä, toimintaa sekä viihdyttävyyttä, mutta myös suurta draamaa ja suuria tunteita, kaikki napakasti yhteen niputettuna. Lisää glamouria ennestäänkin suurelliseen ja vaikuttavaan elokuvaan tuovat tyylikkäät Technicolor-jaksot.

Ben-Hur oli pelkästään numeroilla mitattuna ylivertainen. Elokuvan kokonaiskustannukset olivat neljä miljoonaa dollaria, avustajia oli parhaimmillaan 125 000 ja sen kuuluisaa meritaistelua kuvattiin 48 kameralla. Kaikki nämä ennätykset ovat tietenkin myöhemmin rikottu, mutta yksi saavutus on edelleenkin ylitse muiden. Kilpa-ajoa varten leikkaajana toiminut Lloyd Nosler kävi läpi yli kuusikymmentä kilometriä filmimateriaalia vain typistääkseen sen hieman yli kaksisataametriseksi.

Näyttävyyden lomassa elokuva antaa tilaa myös roolihahmoille. Ramon Novarro pääroolissa ja Francis X. Bushman Messalana nousevat luonnollisesti keskeisimmiksi hahmoiksi, ja heidän työskentelyään onkin suorastaan nautinnollista katsoa. Näyttelijäsuoritukset ovat kokonaisuudessaan kautta linjan erinomaisia ja mykkäelokuville tyypillistä ylinäyttelemistä esiintyy ainoastaan ajoittain.

Vaikka Ben-Hur menestyikin erinomaisesti ollen yhä yksi eniten tuottaneista mykkäelokuvista, katosi sen alkuperäisversio vuosikymmeniksi, kunnes 1980-luvulla Tsekkoslovakiasta löytyi sen täysimittainen, hyväkuntoinen kopio. Siihen saakka katsojat olivat saaneet ihastella Ben-Huria ainoastaan vuoden 1931 uudelleenjulkaisuversiona, joka oli editoitu tunnin alkuperäistä lyhyemmäksi.