Bad
Boys II (2003)
Kahdeksan vuotta sitten, kun Bad Boys -niminen elokuva ilmestyi
elokuvateattereihin, Will Smith ja Martin Lawrence olivat vielä
melko pieniä tekijöitä Hollywoodissa. Vaikka alkuperäinenkään
Bad Boys ei ollut kovin kummoinen tekele, se aukaisi monia ovia
näille kahdelle miehelle. Will Smith onnistui tekemään
itsestään vakavasti otettavan näyttelijän (hienot
roolisuoritukset elokuvissa Legend of Bagger Vance (2000) ja Ali
(2001), kun taas Martin Lawrence (Blue Streak (1999), Big
Momma´s House (2000)) upottautui surkeiden ja vielä
surkeampien toimintakomedioiden suohon. Nyt on Bay-Smith-Lawrence
kolmikko jälleen yhdessä ja tuloksena on ilmeisen nostalgiahakuinen,
edeltäjäänsä huomattavasti suurempi, pitempi
ja ikävä kyllä myös huonompi jatko-osa. Ryminää
ja takaa-ajoja, huumoria ja suunsoittoa on jälleen luvassa.
Ja sitten vielä vähän lisää.
Alkuperäisessä Bad Boys -elokuvassa poliisikaverukset
Mike Lowrey (Will Smith) ja Marcus Burnett (Martin Lawrence) haikailivat
huumelastin perään, joka varastettiin heidän nenän
alta Miamin poliisilaitokselta. Lopulta homma hoidettiin kotiin
ja nyt kaksikolla on vastassaan uusi haaste: kuubalainen huumeparoni
Johnny Tapia (Jordi Mollà, Blow) kyllästää
Amerikan huumemarkkinoita ekstaasillaan. Nämä nopeasti
suutansa soittavat kaverukset alkavat nyt siis jahtaamaan häntä
tuhoamalla siinä ohessa suuren osan Miamia ja Kuubaakin. Siinä
sivussa ystävykset pohtivat omaa suhdettaan ja ehtiipä
Mike köyriä Marcuksen siskoakin.
Rahaa ei ole juurikaan säästelty, kun tätä tilkkutäkkiä
on parsittu kokoon. Pitkä elokuva (140 min.) on täytetty
toinen toistaan suuremmilla toimintakohtauksilla, jotka kytkeytyvät
jotenkin hatarasti juoneenkin. Autoja tuhotaan lukematon määrä,
rekalla ruhjotaan kaikkea mahdollista, ihmisiä tapetaan enemmän
kuin kukaan ehtii laskea, kuubalaisia ghetto-mökkejä ajetaan
matalaksi ja räjäytetäänpä lopussa yksi
talokin. Luulisi, ettei tässä ehdi tylsistymään.
Tosiasia on kuitenkin, että suurimmaksi osaksi tämäkin
elokuva on täynnä tyhjää pullistelua ja merkityksettömän
oloista toimintaa, joka ei varmastikaan jaksa pitää laatuelokuvien
ystäviä kiinnostuneina. Toisinaan kaksikko Smith-Lawrence
heittää ihan mukiin menevää läppää
hieman sketseiltä haiskahtavissa kohtauksissa, jotka useat
muut ohjaajat olisivat jättäneet leikkaamon lattialle.
Tästä hyvänä esimerkkinä tilanne, jossa
eräs nuori mies tulee hakemaan Marcuksen tytärtä
treffeille ja saa vastaansa ylisuojelevan ja epäluuloisen isän
kysymyksineen:
Marcus: "You a virgin?"
Reggie: "Yes, sir"
Marcus: "Good. Keep it that way. I don't want no fucking going
on tonight."
Mike: "You ever make love to a man?"
Reggie: "No!"
Mike: "Want to?"
Jälleen pitää kuitenkin todeta, että näillekin
elokuville on ehdottomasti markkinansa ja yleisönsä, todistaahan
sen jo katsojatilastotkin. Jos etsii ihan vaan hubaa räiskintää
ja perusläpän heittoa siinä ohessa, niin Bad Boys
2 (2003 USA) saattaa kyllä sopia tilanteeseen. Mutta jos
erehtyy luulemaan, että tästä sopasta irtoaa mitään
muuta, on kyllä pahasti väärässä.
teksti: ©
2004 Antti Honkala

|