powered by FreeFind

 

Elokuvavuosi 2007

Jälleen on yksi vuosi vierähtänyt elokuvateattereiden penkeillä ja kotisohvien uumenissa. Filmikelojen joukosta löytyi todellisia helmiä... ja melkoisia ankkoja. Myös me täällä Filmgoerin toimituksessa valitsimme omat suosikkimme, ja siinä sivussa selkeät inhokit.

Kari Glödstaf ::

En poikkeuksellisesti laadi listaa vuoden parhaimmista tai huonommista, sillä en keksinyt kumpaankaan kategoriaan maata mullistavia pätkiä. Vuosi 2007 jäi historiankirjoihin kotimaisen elokuvan 100-vuotisjuhlavuotena. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että kauppojen dvd-hyllyt täyttyivät vanhoista kotimaisista nimikkeistä, jotka tosiasiassa olivat olleet siellä jo vuosia aiemminkin.

Mitään kotimaisen elokuvan historiikkia tai muuta laajempaa katsausta menneeseen ei nähty sen enempää televisiossa kuin elokuvissakaan. Ehkäpä sitten sadan vuoden päästä?

Rocky Balboa

Ulkomaisten elokuvien kohdalla mieleen jäivät paitsi tehostetykitykset, myös Rocky-saagan päätösosa Rocky Balboa sekä tietokoneaikaan päivitetty Die Hard 4.0. Kotikaupungissani eniten huomiota keräsi Pirates of the Caribbean: Maailman laidalla, joka toivottavasti - joskaan ei todennäköisesti - jäi elokuvasarjan viimeiseksi osaksi loppuhuipennuksen ollessa jo täyttä tietokonepeliä. Toinen kohokohta täkäläisille elokuvissa kävijöille oli The Simpson Movie, joka toimikin kohtalaisesti onnistumatta kuitenkaan nousemaan aivan tv-sarjan tasolle. Myös Harry Potter -sarjan tuorein tuotos, Harry Potter ja Feeniksin kilta oli miellyttävä yllätys. Kotimaisista elokuvista niin Ganes, Joulutarina kuin Röllin sydän -animaatiokin voidaan laskea "ihan mukaviksi tuttavuuksiksi".

DVD-puolella huomio kiinnittyi Blu-rayn ja HD-DVD:n formaattisotaan, joka tässä vaiheessa näyttänee kääntyvän Blu-rayn voitoksi - joskin lopullinen tulos lienee selvillä vasta muutaman vuoden kuluttua. Kotimaisista dvd-julkaisuista etusijalle nostan Andrei Tarkovskin alkupään julkaisut, Euroopassa kehuja saavat Eurekan laadukas Masters of Cinema -sarja sekä Ruotsissa julkaistu kuuden mykkäelokuvan kokoelmaboksi. USA:n markkinoiden ehdoton voittaja on joulukuussa ilmestynyt, yli kaksikymmentä John Fordin elokuvaa sisältävä kokoelma Ford at Fox (R1, NTSC)


Antti

Antti Honkala ::

Parhaimmat:

Kalkkunat:

Eurooppalaisista ja aasialaisista elokuvista vain harva löysi tiensä meillä Suomessa elokuvateattereihin, tai edes DVD:lle vuonna 2007. Vuosi oli siis jälleen kerran hyvin amerikkalainen vuosi elokuvatarjonnaltaan, ja tämä näkyy myös top-listoillani. Tässä vaiheessa täytyy muistuttaa, että useat vuoden merkittävimmistä elokuvista eivät ole vielä saapuneet Suomen maaperälle tätä listaa kirjoittaessani, jonka takia 2007 vuoden elokuvia tulee jälleen löytymään ensi vuoden listaltani.

Tänäkään vuonna suomalaisten elokuvien puuttuminen top-5 listalta ei ole sen enempää sattuma kuin yllätyskään.

Parfyymi

Vuoden positiivisista tapauksista olisi voinut tehdä vaikkapa top-10-listan, sillä hyviä elokuvia oli runsaasti tarjolla. Varsinkin Edvard Nortonin hyvin henkilökohtainen projekti Kirjava huntu, ja Tom Tykwerin ohjaama Parfyymi tuottivat poikkeuksellisia nautinnon hetkiä.

Kuten aina, huonojen elokuvien listaa olisi voinut jatkaa melkein loputtomiin, mutta mitäpä moisia muistelemaan. Guy Ritchien uusimmasta surkeudesta kerrottakoon kuitenkin sen verran, että elokuva on valmistunut jo vuonna 2005, mutta se päästettiin Suomessa levitykseen vasta vuoden 2007 lopulla - ja suoraan DVD:lle.

Hyvää elokuvavuotta 2008 kaikille FilmGoerin lukijoille! May it be a great one!


Lasse Lasse Lepola ::

Parhaimmat:

Kalkkunat:

Olipahan melkoinen vuosi! Kiinnostukseni leffateatterin lippuluukkua kohtaan romahti täysin. Keskitin tarmoni DVD julkaisuihin ja erilaisiin "klassikkoelokuvia" esittäviin maksukanaviin, kuten vaikkapa KinoTv. Vuoden aikana tulikin kahlattua pitkälle kolmatta sataa elokuvaa. Seikkailin DVD ja maksu-tv viidakossa täysin laidasta laitaan, mutta pääpaino oli kuitenkin juuri 80-90 lukujen tuotannoilla. Sain todeta, että nämä minulle kultaiset leffa-ajat eivät koskaan enää palaa... Moni suosikkinäyttelijäni on pahasti ikääntynyt. Mistä tilalle Harrison Fordin ja Mel Gibsonin kaltaisia tähtiä?

Kuten nähdä saattaa, top listani koostuvat sekä 2006 että 2007 vuonna valmistuneista elokuvista. Tämä siksi, että DVD osasto laahaa puolisen vuotta maailmanensi-iltaa perässä. Useamman hyvän (ja huonon) elokuvan valmistumisvuosi oli siis 2006 mutta Suomeen, ja DVD:lle, ne saapuivat vasta 2007.

Die Hard 4

Viime vuoden tapaan vain kalkkunalistalle oli tungosta. Ehdoton ykkönen oli kerrassaan hyytävän mainion Saw elokuvasarjan totaalinen pilaaminen. Ja aivan kuin tämä kolmas yritys ei olisi riittänyt, tekijät kyhäsivät heti perään neljännen. Viidettä kauhulla odotellessa. Menneeseen vuoteen mahtuu tukku muitakin todellisia rimanalituksia. Pitkästyttävä World Trade Center tuhlasi aikaani raunioita kyttäillessä ja Jackass hemmot saivat vereni jälleen kiehumaan. En katso MTV:tä enää koskaan. No niin, lista olisi loputon...

World Trade Center

Onneksi vuoteen mahtui paljon hyvääkin. Paatuneena Die Hard fanina olin enemmän kuin innoissani päästessäni todistamaan John McClanen paluuta valkokankaalle. Kylmiä väreitä aiheutti myös erään toisen legendan kohtaaminen: Rocky Balboa. Kaikesta siirappimaisuudestaan huolimatta tarinan langat solmittiin hyvin ja Italian Ori päästettiin niille kuuluisille vehreämmille laitumille. Erikoistehosteiden (hyvien sellaisten) ystävänä kelpuutan mielipiteitä jakaneen Transformersin vuoden parhaiden saavutusten listalle. Sanokaa mitä sanotte. Yllätysvetona top-listalleni kohoaa Paholainen pukeutuu Pradaan. Anne Hathawayn pirteä tulkinta ja David Frankelin iloinen ohjaus toivat sitä kaipaamaani raikasta tuulahdusta vuosien takaa.

Kaiken kaikkiaan elokuvavuosi 2007 oli parempi kuin edeltäjänsä. En perusta tätä väitettä mihinkään muuhun kuin omaan näppituntumaan. Tästä on hyvä jatkaa. Pysytään katselulla!


kuvat: 1. © 2006 Metro-Goldwyn-Mayer, Rogue Marble, Columbia Pictures Corporation, Revolution Studios ja Chartoff-Winkler Productions, 2. © 2007 Akom Production Company, Gracie Films ja Twentieth Century-Fox Film Corporation, 3. © 2006 Constantin Film Produktion, VIP 4 Medienfonds, Nouvelles Éditions de Films, Castelao Producciones S.A., Davis-Films, Ikiru Films S.L., 4. © 2007 Cheyenne Enterprises, Dune Entertainment ja Twentieth Century-Fox Film Corporation, 5. © 2006 Paramount Pictures, Double Feature Films, Intermedia Films, Kernos Filmproduktionsgesellschaft & Company.
koonnut: © 2008 Lasse Lepola.

© 1999-2007 Hosting: Futuron Internet | Sivuilla vieraillut elokuvan ystäviä Kävijälaskuri

MAINOS: